Yleisradion isännöimään yleiskokoukseen 30.6.–1.7.2011 osallistuu lähes 200 EBU:n jäsenyhtiöiden ylimpään johtoon kuuluvaa.
Julkisen palvelun yleisradiotoiminnan asemasta muuttuvassa mediamaailmassa käydään eri puolilla Eurooppaa vilkasta keskustelua. Talouden epävarmuus on johtanut kiristyvään kilpailuun rahoituksesta ja uusien jakelutapojen hyödyntämisen rajat ovat kiivas puheenaihe kaupallisen median ja julkisen palvelun yhtiöiden välillä. Helsingin kokouksen keskeisiä aiheita onkin julkisen palvelun rooli median murroksessa.
Yleiskokous paneutuu myös median muuttuvaan asemaan globalisoituvassa maailmassa. Mm. arabimaiden kansannousut ovat herättäneet keskustelun siitä, mikä on perinteisten tiedotusvälineiden rooli tapahtumissa, joissa tiedot ja huhut leviävät salamannopeasti sosiaalisen median kautta. Suurten eurooppalaisten yhtiöiden lisäksi Helsinkiin saapuu osanottajia niin Pohjois-Afrikan maista kuin Aasiastakin.
Euroopan yleisradioliitto EBU on maailman suurin kansallisten radio- ja tv-yhtiöiden yhteistyöjärjestö. Liittoon kuuluu 74 jäsentä 56 Euroopan ja sen lähialueiden maasta. Lisäksi EBU:lla on 36 liitännäisjäsentä eri puolita maailmaa. Suomesta EBU:n jäseniä ovat Yle ja MTV MEDIA.