Neuvoston perustaja ja toimitusjohtaja Kimmo Collander siirtyy Conexioon vanhemmaksi neuvonantajaksi ja yhteiskuntasuhdetiimin vetäjäksi. Collanderista tulee samalla Conexion osakas ja merkittävä omistaja.

”Yhteiskuntasuhteiden merkitys kasvaa jatkuvasti ja erilaisten sidosryhmäsuhteiden luominen on kaikissa organisaatioissa entistä tärkeämpää. Neuvostolla on vankka kokemus vaikuttamisesta kotimaassa ja Euroopan unionin tasolla”, perustelee Conexion toimitusjohtaja Markku Vänskä.

Neuvoston liiketoiminta siirtyy pääosin Conexioon ja toiminta jatkuu Conexio-nimen alla. Neuvosto Oy säilyy kuitenkin toistaiseksi toimivana yhtiönä.

”Yhteiskuntasuhteiden murros ei koske pelkästään yritysmaailmaa, julkishallinnon organisaatiot ja järjestöt joutuvat panostamaan sidosryhmäsuhteiden vaalimiseen entistä enemmän. Suomalainen lainsäädäntö saa alkunsa pääosin Brysselistä. EU:ssa elinkeinoelämän ja hallinnon on edistettävä yhteisiä tavoitteita. Viranomaisenkin on monesti ajateltava lobbarin tavoin”, Collander kuvailee.

Conexion tavoitteena on laajentaa omistuspohjaa lähiaikoina lisää.

”Meidät tunnetaan tinkimättömästä palveluasenteesta ja sen pohjalle on hyvä perustaa tulevaisuutta. Rakennamme vahvasti sitoutuneiden ammattilaisten asiantuntijaorganisaatiota. Teemme Conexiosta alan parhaan ja houkuttelevimman työpaikan”, Collander ja Vänskä vakuuttavat.

Conexio on viestinnän asiantuntijoiden omistama organisaatio. Meitä yhdistää kiinnostus kehittää tulevaisuuden vaikuttamisen keinoja, joilla voimme auttaa asiakkaitamme menestymään. Conexio työllistää 10 henkilöä ja vuoden 2011 myyntikatetavoite on miljoona euroa.