Riitta Korhonen, 56, on nimitetty ET-lehden toimituspäälliköksi on 1.4.2011 alkaen. Riitta Korhonen siirtyy Suomen johtavaan kolmannen elämänvaiheen asiantuntijalehteen Talentum Mediasta, jossa hän on työskennellyt kehityspäällikkönä ja sitä ennen mm. Talouselämän toimittajana ja toimituspäällikkönä. Hän on toiminut myös neljä vuotta Pirkan päätoimittajana.

Riitta Korhonen on kirjoittanut johtamiseen liittyviä kirjoja sekä toimittanut yrityshistorioita. Viestinnän ammattilaiset valitsivat hänet vuoden toimittajaksi vuonna 2006. Korhonen on opiskellut sosiologiaa Hollannissa Tilburgin yliopistossa sekä tiedotusoppia Helsingin yliopistossa.

”On upeaa saada vahvassa kehittymisvaiheessa olevan lehtemme vahvistukseksi kokenut ja monipuolinen journalisti. Riitta Korhonen on päällikkötehtäviensä ohessa kirjoittanut itsekin jatkuvasti, joten hän on oikea ihminen inspiroimaan ja valmentamaan toimittajia tärkeimpään, erinomaisiin juttuihin”, päätoimittaja Maija Toppila sanoo.