Elina Ahlbäck Literary Agency
on myynyt Leena Lehtolaisen uusimman dekkarin, Minne tytöt kadonneet,
norjan-, ruotsin- ja tanskankieliset kustannusoikeudet Bazar Publishers
-kustantamoryhmälle. Kustannusosakeyhtiö Tammen elokuussa Suomessa
julkaisema myyntimenestys tarttuu polttavan ajankohtaiseen aiheeseen,
muukalaisvihaan ja toiseuden pelkoon, mikä on herättänyt
poikkeuksellista innostusta ja kysyntää maailmalla. Minne tytöt
kadonneet tullaan julkaisemaan Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa keväällä
2012 osana Bazar-kustantamoryhmän yhteispohjoismaista
pääsiäisdekkari-kampanjaa. Aiemmin teoksen kustannusoikeudet on myyty
Frankfurtin kirjamessuilla Taiwaniin ja jo heti ilmestyessään Saksaan,
joissa Minne tytöt kadonneet julkaistaan vuonna 2012.
Bazar Publishers on julkaissut pääasiassa käännöskirjallisuutta lähes
kymmenvuotisen historiansa aikana. Skandinaviassa Bazarin
menestyskirjailijoita ovat muun muassa Paulo Coelho, Dan Brown ja
Cecilia Ahern, sekä suomalaisista mm. Sofi Oksanen ja Reijo Mäki.
Bazar-sopimus avaa Leena Lehtolaisen tuotannolle ennennäkemättömän
kattavat markkinat Pohjoismaissa ja hellii Pohjolan dekkarifaneja
mukaansatempaavilla bestsellereillä jatkossakin.
Taitavilla ja avuliailla kääntäjillä on suuri merkitys kun teosten
käännösoikeuksia aletaan tarjota ulkomaisille kustantajille, ja laajan
yhteistyöverkoston merkitys vain kasvaa mitä useammille kielille
dekkareita käännetään. Finnish Literature Exchange FILI kouluttaa ja
jakaa tukea kääntäjille, jotka tekevät merkittävää kulttuurityötä
suomalaisen kirjallisuuden viennin edistämiseksi.
Elina Ahlbäck Literary Agency on Suomen ensimmäinen kansainvälinen
kirjallisuusagentuuri, joka edustaa suomalaisia ja muita pohjoismaisia
kirjailijoita ja kustantajia kansainvälisillä markkinoilla, sekä
ulkomaisia kirjailijoita, kustantajia ja agentteja Pohjoismaissa. Elina
Ahlbäck Literary Agency on toiminut maaliskuun 2010 alusta lähtien
yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa, joka on Leena
Lehtolaisen kustantaja Suomessa.