Suomalaiset ovat vaalista toiseen seuranneet tuloslaskentaa
Yleisradion studiolta. Puoluejohtajat ovat istuneet kiltisti tuntikausia
kommentoimassa ja muu media on häärinyt studion nurkissa uutismurusia
keräillen, kertoo Suomen Kuvalehti nettisivullaan.
Ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa kaikki on toisin.
Puolueet ovat ilmoittaneet Ylelle, että Ison Pajan vaalivalvojaisiin ei
enää tulla. Muut mediatalot tervehtivät ratkaisua ilolla, sillä nyt ne
pääsevät raportoimaan vaaleja samalta viivalta valtiollisen mediayhtiön
kanssa.
”Kyllä näin on. Vaalivalvojaiset siirtyvät pois Isosta Pajasta”, Sdp:n puoluesihteeri ja Ylen entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner vahvistaa.
”Jutta Urpilainen ei mene Isoon pajaan, enkä usko että muidenkaan puolueiden johtajat menevät.”
Myös keskustan tuore puoluesihteeri Timo Laaninen kannattaa vaalivalvojaisten hajauttamista puolueiden omiin tilaisuuksiin, joihin media voi tulla paikalle.
”Tässä
on ollut vähän sellaista yleistä tyytymättömyyttä. Emme halua olla
yhden yhtiön ilmaisia ohjelmansuorittajia”, Laaninen kertoo.
Lue Suomen Kuvalehden uutinen