Yritys nimeltään Pilpul Litteratur AB on rekisteröity 2007. Hän omistaa yrityksen itse. Ensimmäisenä toimintavuonna yhtiön liikevaihto oli 2,8 miljoonaa kruusua, josta voittoa kertui 1,8 miljoonaa kruusua.
Vuonna 2008 liikevaihtoa tuli 4,4 miljoonaa kruunua ja voittoa 2,3 miljoonaa. Viime vuonna myyntiä tuli 6,1 miljoonaa ja voittoa peräti 5,9 miljoonaa kruunua. Suomessa hänen kirjojaan kustantaa Like.
Jens Lapidus (s.1974) on ruotsalaisen dekkarikirjallisuuden nouseva tähti. Hän varttui Tukholman Gröndalin kaupunginosassa ja opiskeli juristiksi Tukholmassa ja Lontoossa. Lapidus on menestynyt puolustusasianajaja ja edustanut lukuisissa oikeudenkäynneissä Ruotsin pahamaineisimpia rikollisia.
Lapidus tuntee Tukholman alamaailman kaikessa brutaaliudessaan. Helvetin enkeleiden ja Bandidoksen välienselvittelyt, etniset mafiat, vankilajengit sekä huumeiden, aseiden ja rahan muodostama epäpyhä kolmiyhteys ovat ilmiöitä, joita Jens Lapidus on seurannut aitiopaikalta.
Hänen kirjoihinsa on tallentunut niin kuulusteluhuoneissa vietettyjen tuntien piinaavan epätodellinen tunnelma kuin kaduilla vaaniva väkivallan uhka. Kokemukset kuuluvat myös kielessä. Jens Lapidus sijoittaa sanat yhtä luontevasti niin Armanin pukuun pukeutuneen snobin kuin rähjäisen kulmadiilerinkin suuhun. Hänen kerrontaansa on verrattu legendaariseen amerikkalaisdekkaristi James Ellroyhin.
Rahalla saa aloittaa Stockholm noir -trilogian, jonka toisen osan Aldrig fucka upp Like julkaisee suomeksi vuoden kuluttua. Ensimmäisen kirjan myyntiluvut ovat Ruotsissa lähes 500 000. Kirjan elokuvaoikeudet on myyty, ja casting on aloitettu syyskuussa 2008. Rahalla saa on käännetty jo parillekymmenelle kielelle.