Vuoden viestintäteoksi valittiin Open Helsinki – Embedding Design in Life
-hakemus sen kansainvälisen tason laadun ja rajoja ylittäneen
viranomaisten tiimityön ansiosta.
Vuoden johtajana palkittiin YLEssä innostavan
tekemisen hengen nostattanut Mikael Jungner
. Elämäntyöpalkinto myönnettiin koko alaa symbolisesti peilaavalle
pitkänlinjan tekijälle, kulisseissa vaikuttaneelle Eeva
Kainulaiselle
hänen sitkeästä urastaan erilaisissa viestinnän tehtävissä, viimeksi
Wärtsilän viestintäjohtajana.
Ehdotuksia palkittaviksi kerätään vuosittain jäsenistöltä. Lopullisen
valinnan tekee tuomaristo, johon kuuluivat tänä vuonna
Reetta Meriläinen
, päätoimittaja, Helsingin Sanomat; Christer Haglund
, viestintäjohtaja, Finnair Oyj; Alf Rehn
, liiketaloustieteen professori, Åbo Akademi; Jarmo Eskelinen
, toimitusjohtaja, Forum Virium Finland; Anna Sorainen
, puheenjohtaja, ProCom ry ja toimitusjohtaja, Viestintä Ground Oy
sekä Elina Melgin
, toimitusjohtaja, ProCom ry ja Oy. Jarmo Eskelinen ei osallistunut
Maailman muotoilupääkaupunki 2012 -koskevaan keskusteluun
ja tuomariston päätökseen.
Palkinnot jaettiin ProCom-päivän iltagaalassa torstai-iltana 3.6.
Ravintola Pörssissä.
ProCom on Suomen suurin viestinnän ammattilaisten järjestö ja alansa
vanhin järjestö Euroopassa. Liiton vuosittainen tapahtuma
ProCom-päivä on viestinnän ammattilaisten vuoden tärkein tapahtuma.
ProCom-päivän seminaariosuuden aiheena oli tänä vuonna
Viestintä 360? . Viestijöiden vuosiseminaareja on järjestetty
Suomessa jo vuodesta 1949.