Microsoft Oy:n myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty DI Anthony Gyursanszky, 41. Gyursanszky siirtyy Microsoftille Endero Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä.

Microsoft on Gyursanszkylle tuttu organisaatio pitkäaikaisena yhteistyökumppanina.

”Microsoft-kumppanuus on toiminut tärkeänä vipuvartena rakentaessamme Enderosta kasvuyrityksen. Olen iloinen saadessani jatkaa yhteistyötä Microsoftin laajan kumppaniverkoston kanssa uudessa tehtävässä, joka tarjoaa näköalapaikan koko ict-markkinaan. Microsoftin kyky uusiutua takaa sen, että voimme avata uusia näkymiä koko toimialalle”, Anthony Gyursanszky toteaa.

Microsoftilla Gyursanszky tulee viemään käytäntöön muun muassa Microsoftin pilvipalvelustrategiaa.

”Pilvipalveluiden kasvava rooli Microsoftin strategiassa on kiinnostava, koko toimialaa muokkaava haaste.  Olen innostunut myös Microsoftin edelläkävijyydestä uudenlaisessa työn maailmassa, jossa tavoitellaan innovaatioita, uudenlaista työn tekemisen tapaa ja johtamiskäytäntöjä sekä teknologian täysmittaista hyödyntämistä”, Gyursanszky sanoo.

Anthony Gyursanszky on toiminut useissa eri liiketoimintajohdon ja markkinoinnin tehtävissä ict-alalla. Viimeiset viisi vuotta hän työskenteli Endero Oy:n toimitusjohtajana ja sitä ennen kansainvälisen ohjelmistoliiketoiminnan johtotehtävissä SSH Communications Security Oyj:ssä sekä F-Secure Oyj:ssä. Endero palkittiin tammikuussa 2010 Suomen nopeimmin kasvavana teknologiayrityksenä ja koko EMEA-alueen 45:ksi nopeimmin kasvavana teknologiayrityksenä Deloitten Technology Fast 50 –ohjelmassa. Gyursanszky tunnetaan myös roolistaan Innovaatiojohtamisen -ohjelman vetäjänä. Lisäksi hän on toiminut hallitusammattilaisena suomalaisissa ohjelmistoyrityksissä.

Gyursanszky aloittaa Microsoftilla heinäkuussa 2010.