Uusi Suomi
aloitti toimintansa lokakuussa 2007. Verkkolehti saavutti viime viikolla
ennätyksellisesti jo yli 237 000 eri kävijää. Lehden pääomistaja on
Niklas Herlin ja päätoimittajana toimii Markku Huusko.

Uuden Suomen kevät 2010 on sujunut myös kävijöillä mitattuna mielessä
erinomaisesti. Verkkolehti teki viime viikolla jälleen uuden
ennätyksen, kun eri kävijöitä oli jo yli 237 000 ja sivulatauksia liki
kaksi miljoonaa. Arkipäivisin palvelua seurasi keskimäärin 70 000
käyttäjää. Luvut ovat nousseet viime keväästä yli 50 prosentti

Uuden Suomen taloudellinen tulos vuonna 2009 oli
heikko. Verkkolehteä julkaiseva yhtiö teki tappiota 646 000 euroa.
Tilikauden tappio oli vain tuhat euroa pienempi kuin vuonna 2008.

Syy heikkoon tulokseen oli jyrkästi laskenut liikevaihto, joka putosi
edellisvuoden 421 000 eurosta 275 000 euroon. Kulut pysyivät kurissa ja
laskivat kautta linjan.

Liikevaihdon epäsuotuisa kehitys johtui mainosmyynnin syöksystä, joka
alkoi loppukeväästä ja kesti pitkälle syksyyn 2009.

Tämä kevät on ollut Uudelle Suomelle taloudellisesti aivan
erinäköinen. Myynti on kasvanut ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana
tammi-huhtikuussa noin 100 prosenttia. Osin tämä on johtunut
talouskriisin helpottamisesta, osin myynnin uudelleen organisoimisesta.

”Kun mainosmyynti sakkasi suurelta
osin talouskriisin vuoksi, saimme siipeemme pahan kerran”.

– Vuosi 2009 oli Uudelle Suomelle taloudellisesti murheellinen,
vaikka lukijoiden määrä kasvoi voimakkaasti. Kun mainosmyynti sakkasi
suurelta osin talouskriisin vuoksi, saimme siipeemme pahan kerran.
Taloudellinen ilmapiiri alkoi kohentua syksyllä 2009, mikä tapahtui
meidän näkökulmastamme kreivin aikaan, sanoo Kustannusosakeyhtiö Uuden
Suomen toimitusjohtaja ja verkkolehden päätoimittaja Markku Huusko.

Uuteen Suomen myyntijohtajaksi rekrytoitiin viime syksynä Pirkko
Virtanen, jolla on kokemusta Arvopaperi-lehden ja Talentumin
myyntitehtävistä. Hän on luonut Uudelle Suomelle muun muassa uuden
tapahtumakonseptin, joka on saavuttanut tänä keväänä suurta suosiota.

Uuden Suomen kevät 2010 on sujunut myös kävijöillä mitattuna mielessä
erinomaisesti. Verkkolehti teki viime viikolla jälleen uuden
ennätyksen, kun eri kävijöitä oli jo yli 237 000 ja sivulatauksia liki
kaksi miljoonaa. Arkipäivisin palvelua seurasi keskimäärin 70 000
käyttäjää. Luvut ovat nousseet viime keväästä yli 50 prosenttia.

Lue Uuden Suomen oma uutinen