Kaupallisen radion synty Suomeen vuonna 1985 ei merkinnyt ainoastaan murrosta suomalaisessa mediakentässä. Se mullisti suomalaisen populaarikulttuurin 25 vuotta sitten. Kaupallinen radio toi eetteriin pop- ja rock-musiikin, jota oli sitä ennen soitettu radiossa vain pari tuntia viikossa.

Vuonna 1985 Suomeen perustettiin yhteensä 18 kaupallista radiokanavaa, joista puolet on yhä toiminnassa. Ensimmäisenä eetteriin ehti Radio Lakeus 27.4.1985 Nivalassa ja heti perään Radio City vapunaattona Helsingissä.

– Elettiin aikaa, jolloin oli olemassa vain yksi totuus. Jopa katusoitto oli kielletty Suomessa. Kaupallinen radio nosti esille nuoren sukupolven, joka oli moniääninen, yksi Radio Cityn perustajista ja Sitran nykyinen viestintäjohtaja Teppo Turkki kuvailee 20.4.2010 Helsingissä pidetyssä keskustelutilaisuudessa.

Ennen kaupallisen radion aikaa iskelmä ja klassinen musiikki olivat käytännössä ainoat musiikin tyylilajit, joita soitettiin radiossa. Kaupallinen radio räjäytti pop- ja rock-musiikin soittoajan radiossa.

– Tämän myötä Suomeen syntyi kokonaan uusi pop-sukupolvi, josta ponnistivat esiin muun muassa sellaiset nimet kuten Ville Valo, Maija Vilkkumaa, Don Huonot ja Ultra Bra. Radion yksi tehtävä onkin esitellä kuulijoille uusia artisteja ja bändejä, joista he eivät välttämättä edes tiedä, Tavastia-klubin toimitusjohtaja Juhani Merimaa toteaa.

Yksi uuden musiikkipolven edustajista on myös Anssi Kela. Hän löi itsensä läpi Mikan faijan BMW -singlellä kymmenisen vuotta sitten.

– Kun single julkaistiin, se hylättiin ensin Ylen Radiomafiassa. Kuusi viikkoa oli hiljaista. Sitten Radio SuomiPOP ja Radio Keski-Suomi ottivat biisin aktiiviseen soittoon, ja lumipallo lähti vyörymään. Tämä käytännössä mahdollisti koko muusikon urani. Radiosoitolla on merkittävä rooli siinä, että voin elättää itseni artistina. Tekijänoikeuskorvaukset muodostavat tuloistani arviolta 70 prosenttia, artisti Anssi Kela summaa.

Kaupallisen radion myötä nuoriso löysi radion, mikä osaltaan vaikutti siihen, että suomalaisten radion parissa viettämä aika kaksinkertaistui. Suomalaiset ovat kuunnelleet radiota uskollisesti yli 3 tuntia päivässä jo 1990-luvulta lähtien.

– Nykyään 15–24-vuotiaat nuoret kuuntelevat radiota jopa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Tällä hetkellä Suomessa on viitisenkymmentä kaupallista radiokanavaa, jotka soittavat suomalaisten suosikkimusiikkia 24/7, aikaan ja paikkaan katsomatta, Suomen Radioiden Liiton toimitusjohtaja Stefan Möller kommentoi.

Vuonna 2009 radiomainontaa ostettiin 49,65 miljoonalla eurolla. Kaupallisia radiokanavia kuuntelee viikoittain yli 3,6 miljoonaa suomalaista.