Aamulehden,
Kalevan ja Helsingin Sanomien päätoimittajat pitävät päätöstä järkevänä.

Jyväskylässä ilmestyvä
Keskisuomalainen on ehtinyt asiassa ensimmäisenä liikkeelle. Sille tulee
ensi vuoden alussa uusi, maksullinen verkkolehti, kertoo STT useassa sanomalehdessä julkaistussa uutisessa.

Keskisuomalainen
on pohjustanut muutosta vähentämällä nykyisestä ilmaisesta
verkkolehdestään pikku hiljaa paikallista materiaalia.

Vastaavasti ilmaiseksi uutisiaan jakava Yleisradio on laajentanut nettisisältöään sekä valtakunnallisesti että alueellisesti.  Myöskään muut mediat kuten Uusisuomi.fi, MTV3.fi ja useat operaattoreiden pyörittämät sivustot eivät ole ilmoittaneet aikeistaan siirtyä maksullisiksi, joten sanomalehtien yksipuolinen ratkaisu hintalapuista on uhkarohkea hanke.