SBS Medialle vuosi 2009 oli kasvun vuosi. Mainosmyynti kasvoi 9 % koko radiotoimialan jäädessä hieman miinukselle. SBS
Media saavutti myös markkinajohtajuuden radiotoimialalla 27 % osuudella koko radion mainosmyynnistä.
“Tulos saavutettiin kovalla työllä, panostamalla henkilöstöön, kuuntelemalla asiakkaita ja kehittämällä uusia tuotteita vanhojen rinnalle. The Voicen monimedia tavoittaa yli 1,3 miljoonaa ihmistä joka viikko. Eritoten voice.fi on kasvanut voimakkaasti”, sanoo toimitusjohtaja Leena Puntila. Konsernin radioliiketoiminnan käyttökate oli 21 %.
Radiota kuunnellaan Finnpanelin Kansallisen
radiotutkimuksen mukaan 3 t 15 minuuttia päivässä, noin 20 minuuttia enemmän kuin TV:tä (Finnpanel Oy, TV-mittaritutkimus). Viikon aikana radio tavoittaa 95 % suomalaisista.