Tuore Kauppalehti Optio on listannut Suomen parhaat yritysjohtajat. YLEn Mikael Jungner on mediajohtajista Suomen ykkönen.

Rankkauksen ykkönen on Koneen Matti Alahuhta, kakkonen Finnairin jättänyt ja SRV-yhtiöihin siirtyvä Jukka Hienonen ja kolmas SOK:n Arto Hiltunen. YLEn Mikael Jungner sijoittui kuudenneksi heti Nokian O-P Kallasvuon ja Stora Enson Jouko Karvisen jälkeen.

Kyselyn teki IRO Research Kauppalehti Option lukijapaneeliin kuuluville. Siihen vastasi 452 henkilöä.

Hyvän johtajan ominaisuuksiksi raati määritteli rohkeuden. suoraselkäisyyden, luotettavuuden, avoimuuden ja johdonmukaisuuden. Suotavaa on, että johtaja tekee samalla myös kovaa tulosta.

Jungner sai mainintoja esimerkiksi siitä, että hän on uskaltanut luovalla tavalla hylätä perinteisen johtajaroolin. Erään vastaajan mukaan Jungner on ”muuttanut taantumuksellisen YLEn lähes maailman moderneimmaksi mediafirmaksi.” Jungneria luonnehdittiin myös rennoksi, ennakkoluulottomaksi, karismaattiseksi sekä inhimilliseksi.