Radio on säilyttänyt vahvan asemansa kovenevassa mediakilpailussa. Finnpanelin tekemän Kansallisen Radiotutkimuksen mukaan radio tavoitti viime vuonna peräti 95 prosenttia suomalaisista joka viikko. Keskimäärin suomalainen kuuntelee radiota yli kolme tuntia päivässä.

-Radiolla on takana hyvä vuosi ja vuosikymmen. Radio tavoittaa päivittäin 3,5 miljoona suomalaista, ja on erityisen mielenkiintoista nähdä että haasteellinen kohderyhmä 15—24-vuotiaat nuoret kuuntelevat jopa enemmän radiota kuin kymmenen vuotta sitten. Suomalaisille on asuinpaikasta riippuen tarjolla parikymmentä FM-kanavaa ja tänä päivänä lisäksi lukuisa määrä internet-radiokanavia. Uskon, että radion suosio Suomessa jatkuu vahvana myös uudella vuosikymmenellä, Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Sandell sanoo.

Suosikkikanavissa ei muutoksia

Koko väestön radionkuuntelu jakaantuu melko tasan Ylen kanavien (52 %) ja kaupallisten kanavien (48 %) kesken. Yksittäisistä kanavista kuunnelluin on Yle Radio Suomi 36 prosentin kanavaosuudellaan. Kaupallisten kanavien ykkönen on Radio Nova.

Kansallinen Radiotutkimus selvitti viime vuonna ensimmäistä kertaa myös ruotsinkielisten suomalaisten kuuntelutottumuksia. Tämä ei kuitenkaan aiheuttanut merkittäviä muutoksia kanavien markkinaosuuksissa.

Suurin osa radiokuuntelusta tapahtuu päiväsaikaan kotona. Klo 7.15-16.30 välisenä aikana radiota kuuntelee yli miljoona suomalaista joka päivä. Iltaseitsemään mennessä kuuntelijoiden määrä vähenee puoleen.