Markkinointiviestintä Dialogi Oy on kilpailutuksen jälkeen saanut kustannettavakseen Espoon kaupungin neljä kertaa vuodessa ilmestyvän uuden tiedotuslehden. Lehti korvaa aiemmin ilmestyneen EE-mail-lehden ja ilmestyy ensimmäisen kerran maaliskuussa 2010. Lehti tullaan jakamaan jokaiseen kotiin Espoossa. Joulukuussa 2009 allekirjoitettava sopimus on kolmevuotinen.

Espoon kaupungin viestintäjohtaja Satu Tyry-Salon mukaan tavoitteena on, että uusi ihmisläheinen tiedotuslehti sisältää asiaa jokaiselle espoolaiselle ja kutsuu osallistumaan kaupungin kehittämiseen. “Lehti kertoo keskeisistä kaupungin suunnitelmista, hankkeista ja palveluista ja ohjaa asukkaita hakemaan tarkempaa tietoa netistä sekä osallistumaan kaupungin toiminnan kehittämiseen,” toteaa Tyry-Salo. Vaikka netti on espoolaisille yhä keskeisempi väline, asukkaiden tavoittamiseen tarvitaan myös painettua mediaa.

Dialogille tarjouskilpailun voittaminen on merkittävää. ”Olemme vahvoja asiakaslehtien tekijöitä yritysmaailmassa, mutta tämä sopimus vahvistaa meitä myös julkisella sektorilla”, kertoo Dialogin toimitusjohtaja Antti Eränne. ”Espoon kaupungilla oli selkeä näkemys, minkälainen uuden lehden tulisi olla ja Dialogi tarjosi tahän innovatiivisen ratkaisun”, jatkaa Eränne.

Uusi tiedotuslehti tukee ja täydentää kaupungin muuta ulkoista viestintää. Tiedotuslehti on suomenkielinen, mutta lehti sisältää myös ruotsinkielisen yhteenvedon ja hieman englanninkielistä sisältöä. Lehti julkaistaan myös selattavana verkkolehtenä Espoon kaupungin verkkosivuilla.