Muu mediamainonta kutistui lokakuussa 16,5 prosenttia. Se on heikentynyt kumulatiivisesti 19,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Radiomainonnan vastaava luku on 3,5 prosenttia.
Radiomainonnan alkuvuosi oli hyvä, mutta kesällä myynti laski. Syksyn ja loppuvuoden myyntiluvut lupaavat kuitenkin hyvää vuodelle 2009.
“Olemme luottavaisia, että radiomainonta yltää tänä vuonna suurin piirtein viime vuoden tasolle. Vuosi 2008 oli kaikkien aikojen ennätys radiolle. Kasvua oli 7,4 prosenttia, ja liikevaihto ylitti ensimmäisen kerran 50 miljoonaa euroa”, RadioMedian ja Suomen Radioiden Liiton toimitusjohtaja Stefan Möller sanoo.
Vuonna 2008 radion markkinaosuus mediamainonnasta oli 3,4 prosenttia. Tällä hetkellä sen osuus on 4,4 prosenttia.
“Radio lisää tänä vuonna markkinaosuuttaan mediamainonnasta merkittävästi. Radiolla on mahdollista tukea myyntiä myös nopealla aikavälillä. Tämä on todettu käytännössä ja tutkitusti. Siksi radiomainontaa ostetaan sekä taantumassa että noususuhdanteessa”, Stefan Möller toteaa.
Mediamainonnan luvut perustuvat TNS Gallupin tilastodataan. TNS Gallup mittaa radiomainonnan myytyjä sekunteja. RadioMedian tilastodata perustuu 54 jäsenasemalta kerättyihin liikevaihtotietoihin.