Kemiran vuosijulkaisuihin haetaan aiempaa journalistisempaa esitystyyliä ja yhteistyö kattaa vuosikertomuksen, tilinpäätösosan, ympäristökertomuksen ja yritysesitteen toteuttamisen. Sanomalle Yritysjulkaisut tuottaa vuosikertomuksen, johon kuuluu painettu journalistinen esiteosa sekä sähköinen tilinpäätösosa.
–Vuosikertomushankkeet laajentavat luontevalla tavalla yhteistyötämme asiakkaidemme kanssa. Hyödynnämme niissä pitkän yhteispelimme tuomaa kokemusta ja yhdistämme sen journalistiseen osaamiseemme, Yritysjulkaisujen johtaja Marko Haikonen sanoo.
Yritysjulkaisut tuottaa Kemiralle myös palkittua WaterLink-sidosryhmälehteä (entinen Just Add). Yhteistyö Kemiran kanssa on jatkunut vuodesta 1991.
Sanomalle Yritysjulkaisuissa tehtävä vuosikertomus on järjestyksessään jo viides. Yritysjulkaisut tuotti Sanomalle myös brändiuudistuksesta kertovan sisäisen lehden, kun SanomaWSOY muutti viime vuoden lokakuussa nimensä Sanomaksi.
Sanoma Magazines Finlandin Yritysjulkaisut tuottaa asiakkailleen sijoittaja- ja sidosryhmäviestinnän julkaisuja eri tarkoituksiin, esimerkiksi sijoittajalehtiä, verkkojulkaisuja ja -materiaalia, sidosryhmälehtiä, listautumisesitteitä ja uutiskirjeitä.
Lisäksi Yritysjulkaisut toteuttaa kohdennettuja asiakas- ja henkilöstöjulkaisuja painettuna ja sähköisenä 16:lla eri kielellä, yhteensä noin sataan maahan jaeltuina. Yritysjulkaisut valittiin viime vuonna jo toisen kerran peräkkäin yleisarvosanaltaan parhaaksi asiakaslehtitaloksi (Taloustutkimus 2008).