Arpajaislain rikkomisesta syytetty Kaupunkilehti Metropoli on saanut haasteen. Haaste liittyy keväällä uutisoituun arpajaisrikossyytökseen. Syytöksen alla on itse lehden lisäksi vastaava päätoimittaja Marko Haapahuhta, joka ihmettelee, miten STT kuuli asiasta jo viime keväänä.
“Valmisteluistunto on määrätty pidettäväksi, ja asian eteneminen selviää istunnossa. Tuomioistuin tekee selvästi rajanvetoa tässä jutussa”, toteaa Metropolin lakimies varatuomari Harri Lehto.
Haapahuhta ihmettelee edelleen tiedon vuotamista julkisuuteen puoli vuotta ennen itse haasteen saapumista Metropolille. STT uutisoi lehdelle kaavaillusta syytteestä jo viime keväänä.
Haasteessa yksilöidään syytteeseen johtaneet seikat. Huomion kohteeksi on joutunut esimerkiksi ilmaiseen Mestarien liiga -veikkaukseen kannustava mainos.
“Miten ilmaispelit voivat olla yhtäkkiä laittomia? Vastaavanlaista mainontaa, josta Metropolia nyt syytetään, on nähty jatkuvasti suomalaisissa medioissa kenenkään siihen puuttumatta”, muistuttaa Haapahuhta.
Kaupunkilehti Metropoli ja vastaava päätoimittaja Haapahuhta kieltävät syyllistyneensä rikokseen.
Ilmaisjakelulehti Metropolilla on Suomessa 500 jakelupistettä ja se ilmestyy kerran kuukaudessa. Lehden noutolevikki on 140 000. Kohderyhmä rakentuu 18—40‐vuotiaista nuorista aikuisista.