”Onnistuimme luomaan tuotteen josta lukijat pitävät, ja joka on myös ilmoittaja-asiakkaiden suosiossa”, Metron päätoimittaja Janne Kaijärvi iloitsee.
”Metron konseptin voimasta kertoo se, että tänäkin lamavuonna lehden mediamyynti on kasvanut vahvasti.”
”Metro on ollut edelläkävijä ja luonut kokonaan uuden tavan tehdä ja jakaa uutisia. Metron tuomasta muutoksesta uutiskenttään kertoo esimerkiksi se, että kun lehti aloitti Tukholmassa 1995, konseptia kummasteltiin laajalti. Nyt Metro on maailmanlaajuisesti luetuin uutislehti”, Kaijärvi sanoo.
Metroa julkaistaan yhteensä 21 maassa ja yli sadassa kaupungissa. Maailmanlaajuisesti Metrolla on päivittäin yli 20 miljoonaa lukijaa.
Suomessa Metroa jaetaan pääkaupunkiseudun lisäksi Hyvinkäällä, Lahdessa, Jokelassa, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä ja Riihimäellä.
Suomen Metro on kuulunut vuodesta 2006 Sanoma-konsernin Sanoma News -liiketoimintaryhmään.