”Olemme sopineet BBC Worldwiden kanssa, että voimme halutessamme tehdä ohjelmakohtaisia sopimuksia heidän tuotantojensa esittämisestä television lisäksi myös YLE Areenassa”, YLEn kansainvälisen ohjelmahankinnan päällikkö Tarmo Kivikallio kertoo.
”Uutta sopimuksessa on sen kesto. Se on kolmivuotinen, kun aiemmat sopimukset BBC:n kanssa tehtiin kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Rahallisesti ja ohjelmamääriltään se noudattaa aiempia BBC Worldwiden ja YLEn ohjelmahankintasopimuksia”, Kivallio toteaa.
”Sopimus on meille strategisesti tärkeä ja varmistaa BBC Worldwiden laatuohjelmiston, muun muassa tasokkaan brittidraaman pysymisen osana YLEn ohjelmistoa.”
Sopimuksen puitteissa YLE ostaa BBC Worldwideltä draamaa, asiaohjelmia, dokumentteja ja luonto-ohjelmia. Kyse on ns. volyymisopimuksesta, jolla YLE saa valita BBC Worldwiden tarjonnasta parhaat päältä ennen muita suomalaisyhtiöitä. Sopimukseen kuuluvia sarjoja ovat mm. draamasarja Tess of the D’Urbervilles sekä Avara luonto -ohjelmapaikalla esitettävät luontodokumentit Tyynen valtameren tyrskyissä (South Pacific) ja Yellowstone. Kiehtova maailma -ohjelmapaikalla nähdään 8-osainen dokumenttisarja Seitsemällä merellä (Oceans) sekä dokumenttisarja Amazon-virran varrella (Amazon with Bruce Parry).