-Meillä on valmiudet jo nyt, ja enemmän rakennetaan, että voimme mennä mainospohjaiseen bisnesmalliin, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Valmiudet on kaikilla viidellä alueella, joilla toimimme: navigoinnissa, musiikissa, viestinnässä, peleissä ja mediassa, Savander sanoo.

Niklas Savander, Nokia
Mitä mainospohjainen bisnesmalli merkitsee Nokian kohdalla?
-Malli on eri bisneksissä erilainen. Ostimme vuosi sitten bostonilaisen mobiilimainontaan erikoistuneen N-Pocketin, jotta saimme taloon teknologian ja kompetenssin eli ihmiset.
-Ovi Store on helposti miellettävissä mainospohjaiseksi, median kaltaiseksi. Samoin pelit on helppo saada mainospohjaisiksi, ikään kuin product placementiä myymällä.
Nokia on solminut mainossopimuksia operaattoreiden kanssa. Nokia hoitaa amerikkalaisen Sprintin mobiilimainontaa USA:ssa. Samoin sopimus on tehty intialaisoperaattori Air Telin kanssa.
-Mobiilimainonnassa ongelma on matala hintataso. Osumatarkkuudeltaan mobiilimainonta on paljon tarkempaa kuin internetmainonta, mutta se ei näy vielä hinnoittelussa, Savander sanoo.
Ovi Store on ollut auki viikon. Savanderin mukaan alkuongelmien jälkeen – palvelu kaatui kovan liikenteen vuoksi – tilanne näyttää hyvältä. Rekisteröityneet käyttäjät ovat ladanneet palveluita Ovesta odotuksia enemmän.
Kaksi kolmannesta palveluista on ilmaisia. Huvipalveluita enemmän ladataan hyödyllisiä työkaluja kuten tekstiviestin edelleenohjausta, facebook- ja twitter-sovelluksia, Savander kertoo Kauppalehdessä.
Riskiä riittää Nokialla
Mobiilimainonnan markkinoilla Nokian suuri haastaja on Google, jonka asema netin mainosmarkkinoilla on kiistaton. Lisäksi mobiilimainosalustoja kehittävät lukuisat pienemmät yritykset ja operaattorit. Laitevalmistajista muun muassa Ericssonin visiona on kehittää internet-pohjaiseen televisioon liittyviä mainosalustoja.
-Tässä on syntymässä aivan uudenlainen maailma, ja kestää aikansa, ennen kuin toimintamallit ovat valmiita, Rauhala huomauttaa.

Mikko Ervasti, Evli
Nokian itsensä mukaan yhtiön tavoite on kasvattaa sisältöliiketoiminta nykyisestä 600 miljoonasta eurosta kahden miljardin euron bisnekseksi jo parin vuoden kuluessa.
-Tavoite on mahdollinen, koska sillä puolella on vielä paljon potentiaalia, jota ei ole otettu käyttöön. Nyt ovat tuloillaan laitteet, joissa sisältöpalveluita päästään kunnolla soveltamaan. Mutta kyllä siihen liittyy myös paljon riskejä, toteaa puolestaan Evli-pankin analyytikko Mikko Ervasti.