Timo Caven, Anvian toimitusjohtaja, Kuva: STT Info
Timo Caven, Anvian toimitusjohtaja, Kuva: STT Info

Tulevan teräväpiirtoverkon lähetykset alkavat jo ensi vuonna. Anvian toukokuun alussa käynnistämän Pohjoismaiden ensimmäisen HD-koeverkon tulokset ovat kaikilta osin hyviä, joten tekninen valmius on jo olemassa. Anvian ohella uutta tehokasta DVB-T2-siirtotekniikkaa koekäyttää parhaillaan mm. BBC Isossa-Britanniassa. Edistyksellisellä tekniikalla taajuuksille mahtuu enemmän ja parempaa tv-kuvaa.

Käynnissä oleva hakemusprosessi koskee uusia kanavanippuja ja uutta tekniikkaa, joiden avulla halukkaat saavat televisioihinsa selvästi nykyistä tarkemman kuvan. Tällainen teknologiamurros on luonteva kohta päästää tv-verkkojen operointiin kilpailua, jonka myötä tv-ohjelmien tuottajien kustannukset pienenevät ja katsojien saamat palvelut paranevat , Anvian projektijohtaja Pekka Korpimies kertoo.

Kotitalouksien kannalta muutos on digisiirtymää huomattavasti vaivattomampi. Nykyiset tv-kanavat ja laitteet toimivat jatkossakin normaalisti. Uusista kuvan laatua merkittävästi parantavista teräväpiirtokanavista kiinnostuneet sen sijaan tarvitsevat koteihinsa uudet HD-digisovittimet. Anvian kokemus digisovittimien maahantuonnista ja niiden ohjelmistojen räätälöinnistä auttaa varmistamaan HD-lähetyssignaalin toimivuuden olohuoneisiin saakka.

Teräväpiirtotelevisio on ensimmäinen todellinen digi-tv. Nykyinen tv-kuva, jonka tarkkuus periytyy 1960-luvun tekniikasta, näyttää kehnolta tämän päivän taulutelevisioilla. Kuluttajien ja tv-yhtiöiden kannalta on tärkeää, että lähetysverkon kapasiteettia on riittävästi ja alalla on aitoa kilpailua, joka pitää hinnat kurissa. Nykyinen yhden toimijan malli ei jätä ohjelmien tuottajille valinnanvaraa, kun taas rinnakkaiset verkot voisivat kirittää toisiaan sekä kustannusten että uusien palveluiden osalta , digitaalista tv-tekniikkaa läheltä seurannut tietokirjailija Petteri Järvinen sanoo.

Entisen Vaasan Läänin Puhelimen ja sen tytäryhtiöiden muodostama Anvia Oyj on yksi neljästä HDTV-verkkotoimilupien hakijasta. Anvia on Digitan ohella ainoa toimija, joka operoi jo tällä hetkellä digitaalista antenni-tv-verkkoa Suomessa: Anvia ylläpitää Pohjanmaalle rakentamaansa alueellista DVB-T-verkkoa, jonka kautta lähetetään Ruotsin tv-kanavia. Anvia toimii Pohjanmaalla myös kaapeli-tv-operaattorina.

Anvian vahvuuksia ovat vakaat suomalaiset omistajat, vahva taloudellinen perusta sekä tv-tekniikan koko ketjun tuntemus. Alueellisesta valtakunnalliseksi toimijaksi laajentuneella konsernilla on vuosikymmenten kokemus tv-tekniikasta lähetyslaitteista verkkoihin ja kuluttajalaitteisiin saakka. Mukanaolo myös laitekaupassa varmistaa sujuvan tiedonkulun television katsojilta verkon ylläpitäjille ja sovitinlaitteiden maahantuojille , sanoo Anvian toimitusjohtaja Timo Cavén .

Valtioneuvoston verkkotoimiluvat myönnetään ajalle 1.9.2009 – 31.12.2016. Toimiluvan mukainen verkko on rakennettava siten, että se kattaa vuoden 2011 loppuun mennessä 60 prosenttia Manner-Suomen väestöstä. Tietoa toimiluvan saajasta odotetaan kesäkuun 2009 aikana.