He molemmat kirjoittivat 41 pisteen arvoiset vastaukset, kun maksimipistemäärä olisi ollut 42. Kolmas palkinto meni tänä keväänä Espoon ruotsinkielisestä Mattlidens gymnasiumista kirjoittaneelle Camilla Kailalle 40 pisteen vastuksesta. Hänet arvottiin voittajaksi seitsemän samanarvoisen kirjoittajan keskuudesta.
Yhteiskuntaoppi on ollut mukana ylioppilastutkinnossa keväästä 2006 alkaen, jolloin uusimuotoinen reaalikoe otettiin käyttöön.
Sanomalehtien Liitto palkitsee parhaat yhteiskuntaopin vastaajat sekä kevään että syksyn ylioppilaskirjoituksissa. Ensimmäiset palkinnot jaettiin keväällä 2007.
–On ollut ilahduttavaa huomata, että yhteiskuntaoppi kiinnostaa abiturientteja. Vastauksista on aina löytynyt huipputuloksia. Suomessa tarvitaan sekä julkisella että yksityisellä puolella nuoria ihmisiä, jota ovat aidosti kiinnostuneita yhteiskunnallisista kysymyksistä. Näiden asioiden käsittelyhän on myös yksi sanomalehtien tärkeimmistä tehtävistä, toteaa Sanomalehtien liiton Nuoret lukijat -toiminnoista vastaava yhteyspäällikkö Pirjo-Riitta Puro.