Tuomariraati totaa, että ”suorastaan herkullinen juttu, jossa toimittaja tulee paljastaneeksi virkakuoren takaa pilkottavan ihmisen. Tyyliä on myös siinä, ettei toimittaja missään kohdassa ryhdy kommentoimaan. Haastateltava itse pitää huolen siitä, että lukija kykenee tekemään omat päätelmänsä.”

Finaalin tuomariraati kuuluivat: päätoimittaja Janne Virkkunen (Helsingin Sanomat), tiedetoimittaja Kari Rissa (Ympäristötoimittajat ry), päätoimittaja Jukka Holmberg (Salon Seudun Sanomat), päätoimittaja Tapani Ruokanen (Suomen Kuvalehdet), johtaja Pasi Kivioja (Sanomalehtien Liitto), liiton toimitusjaosto

Kunniamaininta: Timo Hakkarainen, Iltalehti: Vaalituen hinta? Vuorineuvoksen titteli
”Vaalirahakohun tiimellyksessä yhteiskunnallisesti merkittävä ja ansiokkaasti toteutettu perusuutinen. Se on hyvin kirjoitettu, ja pakettia täydentää erinomaisesti loppuun saakka mietitty ulkoasu.”

Kunniamaininta: Juha Portaankorva, Kaleva: Siinä menee suomalainen paini
”Yhtä kilpailua koskeva juttu on laajennettu ansiokkaasti koskemaan koko lajin tätä päivää. Itse otteluselostus hipoo taidetta – epätoivoinen kamppailu on kuvattu niin eleettömästi ja samalla kuvaavasti.”

Ajattomat jutut

1. Ville Blåfield, Juhani Mykkänen, Tuija Pallaste ja Ville Similä, HS Nyt-liite: Kolme asiaa
”Juttu on kirjoitettu erinomaisesti ryhmätyönä, ja se erottuu edukseen monien Alexander Stubbista laadittujen henkilöjuttujen joukossa. Kirjoittajat onnistuvat irrottautumaan itse jutun kohteesta ja kokoamaan maukkaan henkilökuvan.”

Kunniamaininta: Minna Lindgren, HS-kuukausiliite: Isän kuolema
”Järkyttävä ja taidokkaasti kirjoitettu juttu ikäihmisen elämästä. Toimittaja kuvaa osuvasti ihmisen riippuvuutta toisista ja heidän mielivallastaan. Teksti ei mässäile vaan antaa lukijan itse valita tunnetilansa.”

Kunniamaininta: Riitta Mustonen, Maaseudun Tulevaisuus: Emäntä ei mahdu muottiin
”Loppuun asti hiottu kokonaisuus, jossa käytetään oivallisesti hyväksi kaikkia lehden tarjoamia elementtejä. Juttupaketti on hyvä muistutus siitä, ettei emäntä ole vain Suomi-filmin todellisuutta. Ulkoasu on kekseliäästi ideoitu.”

Ympäristöjutut
1. Jami Jokinen, Länsi-Suomi: Bakteerien valtakunta
”Tämä juttu saa kivetkin elämään. Hieno popularisointi modernista luonnontieteestä. Tuttua aihetta eli ydinvoimaa on lähestytty tuoreesta näkökulmasta. Aihe on vaikea, mutta juttu palkitsee loppuun saakka jaksavan lukijansa. Suurimmat ansiot ovat toimittajan hyvässä paneutumisessa aiheeseen ja varmassa kirjoittajanotteessa, mutta myös esillepano kestää minkä tahansa vertailun.”

Kunniamaininta: Riku Jokinen, teksti, Helsingin Sanomat: Vanhasen unelma: Puutarhametropoli
”Poikkeuksellinen politiikkaa käsittelevä juttu, jossa lukija pääsee näkemään, miten poliitikon ajatus kulkee kynä ja paperi kädessä. Juttu synnytti yhden laajimmista kunnallisvaalien alla käydyistä keskusteluista.”

Kunniamaininta: Cilla Bhose, Kauppalehti Optio: Muutos alkaa Mynämäeltä
”Juttu edustaa modernia ympäristöjournalismia, jossa ympäristöä tarkastellaan laajasti myös talouden ja politiikan näkökulmasta. Juttu on konkreettinen ja pääsee sisään laajaan aiheeseen hienosti yhden tavallisen kunnan näkökulman kautta. Futuristinen ote on pureva. Lisäksi jutussa on myös uutisen, jopa skuupin ainekset.”

PARAS SIVU -KILPAILU
Tävlingen om de bästa lokaltidningsbildernaTuomariraati (Juryn):
-Graafikko, grafiker Hanna Laurikko (Salon Seudun Sanomat)
-Dosentti, docent Hannu Vanhanen
-Toimitussihteeri, redaktionssekreterare Kaarina Palletvuori (Suomen Lehdistö – Finlands Press)
-AD Samuli Häkkilä (Gloria)
-Graafisen suunnittelun professori, professorn i grafisk planering Tapio Vapaasalo (Taideteollinen korkeakoulu, Konstindustriella högskolan)
-Sihteerinä toimi (Som sekreterare fungerade) johtaja, direktör Pasi Kivioja (Sanomalehtien Liitto – Tidningarnas Förbund)

Etusivu/premiääri – Förstasidan/paradsidan
Levikki yli 40000 kpl

1. Etelä-Suomen Sanomat: Ehostusta radiomastoille (8.8.08)
”Tässä on ollut kuvaajalla hauskaa! Pitäisikö antaa vaarallisen työn lisää? Paikallisuus miellyttää – radiomasto on Lahden symboli. Hyvin hallittu kokonaisuus.”

2. Aamulehti: Pekingin olympiakisojen avajaiset (9.8.08)
”Viimeistelty kokonaisuus, hallittu ja runsas. Todella vahva kontrasti. Iso elokuvamainen kuva luo tunnelman.”

3. jaettu sija
Kaleva: Se oli sittenkin mahdollista! (11.10.08);
Satakunnan Kansa: Suosikki piti pintansa (6.12.08)
KALEVA: ”Karikatyyrin voima tulee näkyviin. Ei aivan tavanomainen ratkaisu. Olisi kilpaillut voitosta, jos typografia olisi ollut viimeistellympi.”
SK: ”Ruoalla saa leikkiä! Yksinkertainen, rohkea idea toimii. Vahva kuva kantaa yläosan harmaata tekstimassaa. Tyhjää tilaa on käytetty hyvin.”

Levikki 12000–40000 – Upplaga 12 000 – 40 000

1. Länsi-Savo: Täältä pesee ja puhdasta tulee (14.4.08)
”Oivaltava, selkeä ja harmoninen kokonaisuus. Kuvassa on ideaa ja liikettä – vain ääni puuttuu!”

2. Österbottens Tidning: Hyfsat skolvitsord för tidningen (27.11.08)
“Monipuolinen, tuoreen oloinen kokonaisuus, joka luottaa lukijaan paljon. Pienet jutut olisi voinut erottaa selkeämmin muista.”
“En mångsidig, fräsch helhet som litar mycket på läsaren. De små artiklarna skulle man tydligare ha kunnat skilja från de övriga.”

3. Kouvolan Sanomat: Hyvää uutta Kouvolaa (31.12.08)
”Aikana, jolloin värikuvan teho alkaa olla vähäinen, pelkän mustan käyttö on aika rankkaa. Lukija kiinnostuu, mihin numerot viittaavat. Oivaltava ja rohkea ratkaisu kertoa kuntaliitoksesta. Toimii kertaluonteisesti.”

Levikki alle 12000 – Upplaga mindre än 12 000

1. Västra Nyland: Tillbaka i Syndalen efter fem år (6.9.08)
“Yksinkertainen otsikko ja kuva luovat tehokkaan vaikutelman. ”
“Den enkla rubriken och bilden gör ett effektivt intryck.”

2. Tyrvään Sanomat: Sähäkkää sähköpostia (14.10.08)
”Ison ja pienen kuvan vuorovaikutuksesta syntyy jännite. Hyvätasoista osaamista. Tämä on helppo ottaa käteen ja ryhtyä lukemaan.”

3. Loimaan Lehti: Tarkoin silmin katsottu arki kääntyy sarjakuvaksi (16.10.08)
”Yläjuttu puhuttelee. Logossa kaunis fontti. Sivun vasemman palstan vinjetti ja kuvakoot kaipaisivat remonttia.”

Feature
Levikki yli 40000 kpl – Upplaga över 40 000
1. jaettu sija (delad plats) – HBL/Volt: Skodonare Minna Parikka (38/08);
Etelä-Suomen Sanomat: Kivi tekee löylyn (31.5.08)
HBL: ”Aikakauslehtimäisen jutun typografia toimii. Kontrasti, rytmi, kaikki tehty huolella. 50-luvun naisellisuus tulee läpi, ja kellastuva taustaväri korostaa vuosikymmenen tyyliä. Hyvä esimerkki siitä, minkä lehtien liitteet mahdollistavat. Tässä on päästy melskaamaan sivukaupalla!”
“Typografin i den tidskriftsmässiga artikeln fungerar. Kontrast, rytm, allt har gjorts med omsorg. Man får fram kvinnligheten sådan som den var på 50-talet. Den gulnande bakgrundsfärgen betonar årtiondets stil. Ett bra exempel på vilka möjligheter tidningarnas bilagor ger. Här har man rumsterat om på många sidor!”

ESS: ”Yksinkertaisista aineksista on saatu informatiivinen ja kiinnostava kokonaisuus. Sivussa on ideaa.”
“Med enkla medel har man byggt upp en informativ och intressant helhet. Sidan har en idé.”

2. Aamulehti Asiat-liite: Sodan sysimusta päätös (14.9.08)
”Rehellinen ja selkeä kokonaisuus. Kunnon reportaasi, joka on kuvajournalistisesti omaa luokkaansa.”

Kunniamaininta – Satakunnan Kansa: Viisi visiota (2.3.08)
”Teeman alle on koottu kiinnostavia juttuja. Tyyli on virkistävä. Kuvitus on rohkeasti omannäköisensä. Sivuston loppupää ei toimi yhtä hyvin kuin alku.”

Levikki 12000-40000

1. Keskipohjanmaa Pore: Tuore kasvo (21/08)
”Pore olisi kilpaillut kärkipaikoista myös isompien lehtien sarjassa. Kaikki kolme kilpailuun lähetettyä Poreen sivustoa erottuivat joukosta – tuomaristo päätti palkita niistä yhden. Palkitulla sivustolla on hieno avauskuva, hyvää typografiaa, ja juttukonsepti on hoidettu tyylikkäästi. Realistinen henkilökuvatyyli on tuotu hienosti sanomalehden liitteeseen.”

2. Salon Seudun Sanomat: Pilvessä (17.8.08)
”Sivu toimii yksinkertaisilla aineksilla – tarvitseeko olla tämän monimutkaisempi? Aihe on hankala kuvitettavaksi, mutta aina ei tarvita piikkiä hihassa.”

3. Hämeen Sanomat: Lahja täydestä sydämestä (9.11.08)
”Lapsenomaisuus saa kasvonsa sisäsivulla. Avaussivun ja sisäsivun välille syntyy hyvä jännite. Tässä on kuva melkeinpä pääjuttu.”

Levikki alle 12000 – Upplaga mindre än 12 000

1. Västra Nyland: ”Rockiga hälsningar från Pappa i Shitsville” (9.11.08)
“ Rockhenkinen, vähän angstinen värimaailma. Yksi selkeä kuva, jossa on hauska idea. On uskallettu käsitellä kliseetä rockbändistä tiiliseinän edessä. Tämä olisi voinut pärjätä myös isompien lehtien sarjassa.”
“En lite angstfylld färgvärld i rockens anda. En tydlig bild som har en rolig idé. Man har vågat behandla klischéer om rockband framför en tegelvägg. Artikeln kunde också ha klarat sig i serien för större tidningar.

2. Raahen seutu: Haitulahiuksia, sikkarasilmiä – aivan kuin oikeita vauvoja (18.1.08)
”Äänekäs ja ärsyttävän huutava kokonaisuus. Arjen absurdius herätti hämmennystä – raatikin luuli nukkeja ensin oikeiksi lapsiksi.”

Kunniamaininta – Sisä-Suomen Lehti: Enu (5.6.08)
”Hieman erikoinen, pelkistetty sivu, joka kuitenkin pysyy kasassa. Tilankäyttö jakoi mielipiteet, ja tekstin juoksutus herätti hämmennystä. Typografiassa häiritsee väliotsikoiden sijainti. Aukeaman pienistä puutteista huolimatta lehti vaikuttaa vapautuneelta.”

Kunniamaininta (Hedersomnämnande ) – Nya Åland: På äventyr i Nyhamnsarkipelagen (27.6.08)
”Tasapainoinen reportaasikokonaisuus. Pääkuvaa on käytetty rohkeasti. Taitossa nähtiin vielä parannettavaa – kypäränuppeja on aukeamalla liikaa.”
“En balanserad reportagehelhet. Huvudbilden har utnyttjats djärvt. Juryn ansåg att ombrytningen kunde ha förbättrats ännu – det finns för många hjälmknoppar på uppslaget.”

Kulttuurisivut – Kultursidorna
Levikki yli 40000 kpl – Upplaga över 40 000 ex

1. Kaleva (29.9., s. 12; 19.4., s. 23; 5.2., s. 17)
”Miellyttävä kokonaisuus, jossa on uskallettu kokeilla. Perusasiat on esitetty hyvin, ja erinäköisiä elementtejä on osattu käyttää. Hienosti toteutettu keskusteluhaastattelu.”

2. HBL (10.1., s. 20-21; 4.5., s. 2-4; 23.11., s. 2-4)
”Kolme aivan erilaista kokonaisuutta. Näissä on tunnistettava HBL-tyyli, mikään sivu ei häiritse. Myös grafiikkaa on hyödynnetty kulttuurisivuilla.”
“Tre helt olika helheter. Man känner igen HBL-stilen, ingen sida är störande. Man har också utnyttjat grafik på kultursidorna.”

3. Helsingin Sanomat (5.1., s. c3; 12.1., s. c1; 25.5., s. c3)
”Myös HS lähetti kilpailuun kolme selkeästi erilaista sivua. Suhde tekstien ja kuvien välillä on kiitettävä, vaikka tekstiä on paljon. Elokuvasivu on vahvasti substanssissa kiinni.”

Levikki 12000-40000

1. Etelä-Saimaa (12.8., s. 11; 6.11., s. 24; 4.6., s. 17)
”Tekstimassa on raskas, mutta kuvaelementit nousevat hyvin esiin ja tarjoavat lukijalle levähdyspaikkoja. Kulttuurisivuilla on oma ilmeensä ja toimiva hierarkia. Sivut ovat yhtenäisiä ja huolellisesti tehtyjä. Pääkuvat ovat mietittyjä.”

2. Hämeen Sanomat (13.2., s. 12; 22.11., s. 14; 17.1., s. 18)
”Kuvakoot ovat toimivia. Kolumni ja sarjakuva on sijoitettu hyvin. Sivusto henkii kulttuuria.”

3. Länsi-Savo (29.8., s. 22-23; 21.7., s. 13; 6.2., s. 16-17)
”Toimivia, mutta hieman tasapaksuja aukeamia. Myönteistä on myös se, että kulttuuri on nähty aukeaman ja aukeamataiton arvoiseksi.”

Levikki alle 12000 – Upplaga under 12 000

1. Nya Åland (12.7., s. 9; 20.2., s. 8-9; 23.2., s. 12-13)
“Typografisesti hallittu kokonaisuus. Kuvasarjan käyttö osoittaa, että lehdessä mietitään paitsi aukeamaa, myös yhtä sivua. Kulttuurin iloisuus tulee kuvissa hyvin esiin.”
“Typografiskt sett en balanserad helhet. Användningen av en bildserie visar att man inte bara utgår ifrån ett uppslag utan beaktar enskilda sidor. Glädjen i kulturen syns väl i bilderna.”

2. Raahen Seutu (1.9., s. 9; 8.2., s. 13; 1.9., s. 8)
”Lehti on oman näköisensä ja edustaa paikallista kulttuuria. Sympaattinen kokonaisuus.”

3. Västra Nyland (10.2., s. 10; 30.5., s. 10; 25.1., s. 12)
”Hienostunut, rauhallinen – jopa seisahtunut. Logo on liian raskas.”
“Förfinad, lugn – rentav stillastående. Logon är för tung.”

PAIKALLISLEHTIEN KUVAKILPAILU
Tävlingen om de bästa lokaltidningsbilderna

Tuomariraati (juryn):
Valokuvaaja, fotograf Sami Kero, Helsingin Sanomat
Valokuvaaja, fotograf Eetu Sillanpää, Pohjalainen
Toimittaja, journalist Pirjo Nyman, Viitasaaren Seutu
Toimittaja, journalist Elina Lappalainen, Suomen Lehdistö – Finlands Press
Sihteeri, sekreterare: johtaja, direktör Pasi Kivioja, Sanomalehtien Liitto – Tidningarnas Förbund

Kuvien arviointikriteerit: visuaalisuus, laatu, sisältö, miten kuva istuu journalistiseen kokonaisuuteen
Kriterier för bedömningen av bilderna: visualitet, kvalitet, innehåll, hur bilden passar in i den journalistiska helheten

Yleiset kuvat (72 kuvaa), Allmänna bilder (72 bilder)

1. Daniel Eriksson, Ålandstidningen (13.12.2008, Lucia-kuva, bild av Lucia)
”Vahvasti ideoitu panoraamakuva, ja ideaa toteutettu myös taitossa. Ikikaluttu aihe on visualisoitu onnistuneesti.
“En panoramabild med en stark idé, idén förverkligas också i ombrytningen. En lyckad visualisering av ett uttjänt ämne.

Kunniamaininta: Sami Lettojärvi, Itä-Häme (30.9.2008, Hornetit)
”Hyvä asetelma, jolle annettu lehdessä tilaa. Tyypillistä paikallislehtitavaraa parhaimmillaan. Humoristinen, toimiva kuva.”

Urheilukuvat (34 kuvaa), Idrottsbilder (34 bilder)
1. Vesa Joensuu, Raahen Seutu (16.9.2008, pesäpallovoitto)
”Ei kuvattu ilmeisintä asiaa eli pokaalia vaan pelaajia ja heidän reaktioitaan. Kuva ilmentää kameralla tapahtuvaa havaintojen tekemistä. Kiva rytmi ja heijastus veteen. Loistava tilannekuva. Tätä pitää katsoa moneen kertaan. Kuva olisi ansainnut enemmän tilaa lehdessä.”

Kunniamaininta (Hedersomnämnande): Mikael Grönroos, Borgåbladet (18.11.2008, jääpallo, isboll)
”Kaunis kuva, jossa on vauhtia ja dramatiikkaa.”
“En vacker bild som innehåller både fart och dramatik.”

Kunniamaininta (Hedersomnämnande): Daniel Eriksson, Ålandstidningen (7.2.2008, uimarin silmät, simmarens ögon)
”Ei ole tyypillinen urheilukuva. Silmien kontakti pysäyttää ja houkuttelee lukemaan jutun. Näitä ei voi olla lehdessä kovin usein.”
“Ingen typisk idrottsbild. Kontakten med ögonen får en att stanna upp och lockar till att läsa artikeln. Sådana här artiklar kan det inte finnas speciellt ofta i tidningen.”

PARAS VERKKOINNOVAATIO -KILPAILU
Tuomariraati:
-Viestintäpäällikkö Mari Flink, Kaupan Liitto
-luova johtaja Katri Lietsala, Gemilo Oy
-kehityspäällikkö Petteri Numminen, Yhtyneet Kuvalehdet
-suunnittelupäällikkö Matias Vakkilainen, Dagmar Digital
-johtaja Sirpa Kirjonen, Sanomalehtien Liitto
-sihteeri: johtaja Pasi Kivioja, Sanomalehtien Liitto

1. palkinto: Kauppalehden yritystietopalvelu (www.kauppalehti.fi/yritykset)
”Yritystietopalvelu on kehitetty ja paketoitu asiakaskeskeisesti. Sen eteen on nähty huomattavan paljon vaivaa. Palvelu tuo lehdelle lisäarvoa ja verkkokävijöitä sekä lehtibrändille luotettavuutta.”

Kunniamaininta: HS.fi/mobiili (www.hs.fi/mobiili)
”HS:n mobiilisivusto on oikein ajoitettu uusi aluevaltaus. Tuote on kätevä, selkeä, kohdennettu tiettyihin palveluihin, tuo esiin monimedian parhaat puolet ja luo lehdestä mielikuvaa edelläkävijänä. Tämä palvelu on myös osoitus siitä, että parhaat ideat syntyvät vuorovaikutuksessa.”

Kunniamaininta: Karjalaisen alueellinen hälytyskartta (www.karjalainen.fi/karjalainen/uutiset/tilannekartta.html) ja netti-tv :n joustava työnkulku (http://toimitus.karjalainen.fi/video.php – käyttäjätunnus ”video”, salasana ”vieraalta”)
Tuomaristo halusi palkita Karjalaisen innovatiiviset verkkopalvelut kokonaisuutena.
”Hälytyskartta on edullisesti toteutettu, uudenlainen tapa toimia. Sen parhaita puolia ovat visuaalisuus, paikallisuus ja ajankohtaisuus. Palvelua kehittämällä on mahdollista rakentaa syvempää lukijasuhdetta.”
”Netti-tv:n joustava työnkulku on osoitus siitä, että tekniikka taipuu tarvittaessa helppoon ja hauskaan sisällön tuottamiseen. Toimituksen käyttöliittymä on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi. Toimituksessa on selvästikin mietitty Karjalaista monikanavaisena julkaisuna.”

Kunniamaininta: HS.fi Hiilijalanjälkitesti (www.hs.fi/viesti/hiilijalanjalkitesti)
”Harvoin näkee näin hyvin toimivaa printti- ja verkkolehden yhdistelmää. Erittäin ajankohtainen aihe tavoittanee lehdelle uusia lukijoita ja on myös osoitus yhteiskunnallisen vastuun kantamisesta journalismissa. Käyttäjä viihtyy aiheen parissa pitkään. Tekijät ovat osanneet hyödyntää myös sosiaalista mediaa testin lanseeraamisessa.”