Viime vuonna kaupallisten radiokanavien myynti kasvoi 7,4 prosenttia.

-Radiohan ei tunnetusti ole ollut suhdanneherkkä media, ja hyvä alkuvuosi näyttää osoittavan sen toteen. Olemme ensimmäisen kvartaalin kasvulukuihin todella tyytyväisiä, kertoo RadioMedian ja Suomen Radioiden Liiton toimitusjohtaja Stefan Möller.

Radion mainoseurot jakaantuivat maaliskuussa täsmälleen samoin kuin viime vuonna. Valtakunnallisten radioiden markkinaosuus oli 70 ja paikallisten 30 prosenttia.

Radiotoimialan liikevaihto kasvoi 50,5 miljoonaan euroon vuonna 2008. Radiota kuunnellaan Suomessa keskimäärin 3 tuntia 15 minuuttia päivässä. Kaupallinen radio tavoittaa viikossa noin 3,7 miljoonaa yli 9-vuotiasta kuuntelijaa.

Kasvuluvut perustuvat RadioMedian ja Suomen Radioiden Liiton jäsenasemiltaan keräämiin tietoihin sekä TNS Gallupin lukuihin. Kuuntelijaluvut: Finnpanel KRT 2008.