Alkuvaiheessa beta-versiossa ei ole kaikkia samoja ohjelmia kuin
alkuperäisessä Areenassa, mutta palvelun sisältö karttuu jatkuvasti. Mukana on kuitenkin suuri joukko yleisön suosikkeja, muun muassa tv-draamat Pasila, Kotikatu ja Metsolat sekä tuoreimmat tv-uutiset. Myös suositut liveradiot ovat kuunneltavissa beta-Areenassa.

“Jo betavaiheen aikana YLE Areena levittäytyy myös yle.fi:n ulkopuolelle. Areenan saa vaikkapa omille nettisivuille uusien yle.fi:n ulkopuolellekin upotettavien playereiden avulla”, lupaa YLEn uusien palveluiden päällikkö Jari Lahti.

YLEn netti-tv ja -radio YLE Areena on taloustutkimuksen
verkkobränditutkimuksen mukaan Suomen arvostetuin verkkomediabrändi. Areenaan tehdään lähes 3,5 miljoonaa vierailua kuukaudessa.