”Nyt neljännen kerran järjestetty Aikakauslehtikilpailu on vakiinnuttanut paikkansa alan keskuudessa. Kaikki osallistujat edustavat vankkaa ammattitaitoa ja hyvin monipuolisesti jäsenlehtiämme. Vuoden 2009 kilpailu käynnistyy heti tämän kilpailun jälkeen”, kertoo Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo.

Laura Mattila
Palkitut perusteluineen:
Vuoden 2008 kirjoittava toimittaja: Laura Mattila, Olivia
Vastustamatonta, kerrassaan upeaa kerrontaa, joka näykkii sisintä ja tunkeutuu pintakerroksen läpi. Lukija saa mahdollisuuden astua askeleen syvemmälle ilmiön ja asian taakse. Se vaikuttaa ja koskettaa. Toimittajalla on kaikki hallussa: aihevalinta, tyyli, aloitus ja lopetus. Palkitseva lukukokemus. Kirjoittaja osoittaa osaavansa kuljettaa tarinaa vahvasti ja tiivisti, aihetta kannatelleen
Vuoden 2008 pääkirjoituksen tekijä: Riitta Pollari, Me Naiset.
Pääkirjoituksen kirjoittaja ottaa kantaa ja pistää ajattelemaan – positiivisia ajatuksia. Hän käyttää nokkelasti toisten sitaatteja, sieppaa paloja keskusteluista ja tekee niistä oman synteesinsä. Inhimillisyyttä, aitoutta ja vaativaa vastuullisuutta. Tyyli on mutkatonta ja sujuvaa, se kutsuu lukemaan.
Vuoden 2008 aikakauslehtikuvaaja: Jussi Puikkonen, Suomen Kuvalehti.
Aikakauslehtien sivut ovat aina olleet väylä valokuvauksen moninaisille ilmiöille. On hienoa, että lukijaa hemmotellaan välillä esteettisesti valokuvaajien omilla kuvasalkuilla. Talviset näkymät kesäparatiiseihin tuovat aikakauslehden painopinnalle tuulahduksen valokuvataiteen nykysuuntauksista. Tyhjät ja autiot näkymät, joista ihmiset puuttuvat kokonaan ovat olleet keskeinen osa 2000-luvun dokumentaarista valokuvataidetta. Niiden surumielinen lakonisuus on vastakohta usein toiminnalliselle ja tilannekeskeiselle kuvajournalismille.
Vuoden 2008 taittaja: Mia Noronkoski, Arvo-lehti
Taiton avulla lehdelle on luotu selkeä oma tunnistettava profiili, joka keskustelee kohderyhmän kanssa. Taittajalle on annettu tilaa toteuttaa omia rohkeitakin ajatuksia. Lehdestä näkyy myös taittajan visiot ja innostus lehden kehittämiseksi. Kuvien käyttö, rosoisuus ja joskus jopa yltiöpäinen fontti-iloittelu istuu tähän lehteen. Tuomaristo halusi palkita rohkeudesta toteuttaa erilainen ja kiinnostava järjestölehti.
Vuoden 2008 toimitustiimi: Fakta
Tämä pienillä resursseilla toimiva tiimi on kekseliäs asiantuntijatiimi. Sillä on paljon kokemusta, mutta vielä enemmän intoa ja paloa uudistaa tunnettua lehteä. Työ on kantanut hedelmää ja se lupaa hyvää jatkossakin. Kehittäminen jatkuu.
Kilpailuun kuuluu myös Vuoden mediamyyjän valinta. Voittaja valittiin mediapäättäjille helmikuussa 2009 suunnatussa äänestyksessä. Tiukassa kilpailussa eniten mainintoja sai suunnittelupäällikkö Mikko Nikkola, Yhtyneet Kuvalehdet Oy.
Perusteluissa todetaan, että Mikko Nikkola perehtyy aina asiakkaan ongelmiin. Hän ei vain myy mediaa, vaan tarjoaa ratkaisuja. Hän ymmärtää markkinoinnin kokonaisuutta, on suora ja rehellinen. Nikkola osaa asettua asiakkaan asemaan ja hän on luotettava ja innovatiivinen.