Jungner kirjoittaa, että BBC ja monet muut julkisen palvelun yhtiöt ympäri Eurooppaa ovat täsmälleen samassa tilanteessa kuin Yle. Talouden taantuma ja internetin merkityksen kasvu ovat ajaneet kaupallisen median vaatimaan julkisen palvelun yhtiöiden heikentämistä, hän sanoo.

“Hyökkäys on sikäli yllättävä, että mikään ei ole muuttunut Ylen sisällöissä. Esimerkiksi valituksen kohteina olevat näyttötaulut ovat toimineet jo vuosia, valituksitta. Yle tekee edelleen samoja julkisen palvelun ohjelmia, joita se on tehnyt vuosikausia.”

“Talouden markkinalogiikka ei ole tapa arvioida julkisen palvelun merkitystä ja menestystä. Julkinen palvelu saattaa vääristää markkinoita. Tämä vääristymä on syytä ottaa huomioon, mutta sitä ei voida kokonaan poistaa.”

“Omasta näkökulmastani Ylen tehtävä on maksimoida se hyöty, jota Yle isänmaalle tuottaa. Suomalaiset ovat ansainneet enemmän. Kaupallisesta näkökulmasta tavoite on minimoida ne haitat, joita Yle kaupalliselle medialle aiheuttaa. Mitä suppeampi Yle, sitä parempi kaupallisille mediayhtiöille”, Jungner kirjoittaa.