-Viestintätoimisto Sanakunta Turusta oli Oulun kaupungille luonnollinen valinta. Yhteistyömme on alkanut jo vuonna 2003, jolloin Sanakunta toimitti ensimmäistä kertaa uusille kaupunkilaisille vuosittain jaettavan Oulu-lehden, kertoo Oulun kaupungin viestintäjohtaja Sirkka Keränen.

Oulun henkilöstölehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa ja sen painosmäärä on 10000 kappaletta. Lehti on luettavissa myös Oulun kaupungin intranetissä.

Myös Hartwall ulkoisti henkilöstölehtensä Yhtyneiden Kuvalehtien Kynämiehelle. Hartwall teettää Kynämiehellä myös Point-asiakaslehteään, joten Janottua-henkilöstölehden tekeminen tutun tiimin kanssa on luontevaa. Janottua ilmestyy painettuna kolme kertaa ja verkkoversiona kaksi kertaa vuodessa.

Orion on aloittamassa Kynämiehen kanssa yhteistyön, joka alkaa ainakin henkilöstölehti Mixturan osalta. Kynämiehen tiimi on osoittanut luotettavaa osaamista, sanoo Orionin viestintäjohtaja Anne Allo.

Vuodesta 1993 toiminut Viestintätoimisto Sanakunta ja vuodesta 1984 toiminut Kynämies kuuluvat Yhtyneet Kuvalehdet Oy:öön. Kynämies ja Sanakunta muodostavat Yhtyneiden Kuvalehtien asiakaslehtiyksikön.

Yksikkö tekee tai kustantaa yhteensä yli ­­50 lehteä ja tarjoaa myös verkkojulkaisupalveluja. Asiakaslehtiyksikön palveluksessa on tällä hetkellä 60 vakituista työntekijää.