Musiikkituottaja Mikko Koivusipilä on nimitetty Radio Rockin musiikkipäälliköksi.
Virallisesti Koivusipilä aloittaa uudessa toimessaan 1.2.2009. Mikolla on takanaan pitkä ura radioalalla, ja Nelonen Median radioiden riveissäkin tuore musiikkipäällikkö on ollut kanavien lanseerauksesta lähtien. Tuleva työtehtävä Radio Rockin musiikkipäällikkönä on suomalaisessa musiikkimediassa yksi merkittävimmistä.
Radio Rockin musiikkipäällikkönä aloittava Mikko Koivusipilä on uudesta pestistä varsin mielissään: ”Tämä on mun mielestä maailman hienoin ammatti; saa joka päivä tehdä töitä rock-musiikin parissa upealla radioasemalla”. Viidentoista vuoden kokemus media-alalta, niin radiosta kuin mainosmaailmastakin, on tehnyt Koivusipilästä alan rautaisen ammattilaisen. Ennen tätä pestiä Mikko on toiminut muissa radioissa musiikkipäällikkönä kuuden vuoden ajan ja hänet on palkittukin pestistään vuonna 2004.
Vuoden 2008 ohjelmapäälliköksi valittu Radio Rockin ohjelmapäällikkö Sami Tenkanen ynnää: ” Mikko on ollut jo vuoden ajan kiinteästi mukana tekemässä Radio Rockin musiikkia, joten työ on hänelle tuttua. Myöhemmin kevään aikana aloitettavat uudet toiminnot edellyttivät organisaation selkiyttämistä ja päällekkäisyyksien poistamista. Mikolla on myös pitkä tukka, joten hän on tehtävään myös muodollisesti pätevä”.