EBU:n Eurovision Operations-yksikkö hallinnoi maailmanlaajuista tv- ja radioverkkoa, jonka kautta välitetään uutisia, suuria kansainvälisiä urheilutapahtumia, konsertteja ja huippukokouksia. Eurovision tärkeimpiä tehtäviä on kansainvälinen uutisvaihto sekä suurten urheilutapahtumien kuten olympiakisojen tv-oikeuksista neuvotteleminen.

Eurovisio -yksikön hallinto uudistettiin viime vuonna. Uudistus oli osa laajempaa, koko Euroopan yleisradioliittoa koskevaa hallintoremonttia. Silvon mukaan Eurovisio toimii nyt entistä tehokkaammin markkinoilla, jossa kaupallisia haastajia riittää muun muassa telesiirron alueella.

”Uuden hallituksen ensimmäinen tehtävä on luoda Eurovisiolle tehokas strategia kiristyvään kilpailutilanteeseen. Tavoitteena on olla eurovisioverkkoa ja muita palveluita käyttävien yleisradioyhtiöiden halutuin ja luotettavin kumppani”, Silvo korostaa.

Silvo nimitettiin YLEn strategia- ja kehitysjohtajaksi vuonna 2005. Hän on aiemmin toiminut YLE TV1:n ja YLE Teeman ohjelmajohtajana sekä yhtiön strategisen suunnittelun päällikkönä. Silvo työskenteli vuosina 1993-97 Strasbourgissa toimivan Euroopan audiovisuaalisen tietokeskuksen, European Audiovisual Observatoryn johtajana.

Ismo Silvo on jo toinen merkittävään EBU-tehtävään noussut suomalainen. YLEn edellinen toimitusjohtaja Arne Wessberg toimi vuosina 2000 – 2006 koko Euroopan yleisradioliiton puheenjohtajana.