Suomalaisille tarjotaan entistä enemmän TV-ohjelmia, keskimäärin 315 ohjelmaa päivässä maksuttomilla kanavilla.

Suomalaiset katsoivat päivittäin keskimäärin viittä eri kanavaa päivässä ja yhdeksää kanavaa viikossa. Vuonna 2001, ennen digiaikaa, katsottiin keskimäärin viittä kanavaa viikossa.

-Suomalaisille televisionkatsojille on tätä nykyä tarjolla runsaasti eri ohjelmia ja monipuolista tarjontaa. Television digitalisoinnin myötä suomalaisten television katselu on hieman lisääntynyt. Tähän on vaikuttanut sekä kasvanut kanavatarjonta että katselun ajansiirron yleistyminen tallentavien digiboksien myötä. Peräti 90 % suomalaisten television katselusta kohdistuu edelleen perinteisten TV-yhtiöiden (MTV Media, Nelonen Media ja Yleisradio) tarjontaan, Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Sandell kertoo.

Televisiota katsottiin päivittäin keskimäärin 2 tuntia 57 minuuttia, noin 10 minuuttia enemmän kuin vuonna 2007. Maksukanavien tilaajia oli vuoden 2008 lopussa 610 000 taloutta. Tallentavia digibokseja löytyy nyt 915 000 taloudessa.

Viime vuoden katsotuin ohjelma oli jälleen TV1:n itsenäisyyspäivän vastaanotto. Sitä seurannut uutislähetys keräsi toiseksi eniten katsojia. Kolmanneksi ylsi mäkihypyn maailmancupin Bischofshofenin osakilpailu MTV3-kanavalla. Eurovision 2008 finaali TV2:lla, MTV3:n Tanssii Tähtien kanssa ja Idols -ohjelmat keräsivät jälleen suuria yleisöjä.

<>Televisio rakentaa suomalaista identiteettiä ja vahvistaa suomalaisuuden tunnetta. Tästä kertoo se, että urheiluohjelmat ja itsenäisyyspäivän vastaanotto ovat suomalaisten suosikkiohjelmia. Myös suomalaiset sarjat, kuten Metsolat, Salatut Elämät ja Kotikatu keräävät paljon katsojia. Suomalaiset ovat mielestäni suhteellisen konservatiivisia ja uskollisia TV-katsojia. Ainoa mikä on muuttunut, on suomalaisten asenne TV-katseluun. Aikaisemmin TV-katselua häpeiltiin, mutta nykyään uskalletaan tunnustaa, että ollaan koukussa johonkin sarjaan, kertoo filosofian tohtori, elokuva ja tv-tieteen dosentti Veijo Hietala.