Gyllene Skorissa hän oli toimitusjohtajana. Tätä ennenEdfelt on työskennellyt Satama Interactivessa kahden eri liiketoimintayksikön johtajana ja TeliaSoneraan kuuluvassa Kuulalaakerissa
myyntijohtajana.

“Olen kokenut digitaalisen markkinoinnin muutoksen niin kotimaisten kuin kansainvälisten brändien kautta viimeisten kymmenen vuoden aikana. Muutos on ollut opettavaista”, Edfelt toteaa.

Satumaa on vuonna 1996 perustettu 26 hengen mainostoimisto, jolla on toimipisteet Turussa ja Helsingissä. Satumaa on toistuvasti rankattu Suomen kymmenen parhaan mainostoimiston joukkoon. Satumaan asiakkaita ovat mm. Hartela, Mango, Marli, Martela, Masku, Muumimaailma, Orion, TeliaSonera, Teleste, TrygVesta ja YTK. Satumaan vuoden 2007 myyntikate 2,6 miljoonaa euroa.