Puheenjohtaja Leena Ryynänen ilmoitti avauspuheenvuorossaan, että hän ei ole käytettävissä puheenjohtajana seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Ryynänen ehti johtaa puhetta liitossa 8 vuotta.
-Viime vuosien tärkein saavutuksemme on ollut voitto ns. Gramex-kiistassa. Maksut laskivat olennaisesti, joskaan päätös ei ole lopullinen, vaan odotamme alkavaa hovioikeuden käsittelyä, sanoo SBS Finland Oy:n toimitusjohtaja Leena Ryynänen.
Suomen Radioiden Liitto SRL ry on tärkeä radiotoimialan kehittäjä ja kaupallisten radioyhtiöiden oikeuksien valvoja Suomessa. Tulevaisuuden haasteissa tarvitsemme yhteistyötä enemmän kuin koskaan. Kohta edessämme on uusi toimilupakierros, ja myös tekijänoikeuslaki kaipaa selkeyttämistä ja uusien teknologioiden sekä jakelukanavien huomioon ottamista, Antti Pakkala kertoo.
Uusina jäseninä Suomen Radioiden Liitto SRL ry:n hallitukseen nousivat Sanoma Entertainmentin liiketoimintajohtaja Hans Edin ja Metroradio Finland Oy:n toimitusjohtaja Pekka Hurme.
-Työmme tekijäinoikeuksien osalta jatkuu edelleen EU-tasolla, missä Leena Ryynänen on ollut edustajamme AER:n hallituksessa (Association of European Radios), muistuttaa liiton toimitusjohtaja Stefan Möller.
Suomen Radioiden Liitto SRL ry:n hallitukseen kuuluvat toimitusjohtaja Antti Pakkala (NRJ Finland Oy), hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja Petri Manninen (Oy Suomen Uutisradio Ab), liiketoimintajohtaja Hans Edin (Sanoma Entertainment), toimitusjohtaja Leena Ryynänen (SBS Finland Oy), toimitusjohtaja Pekka Hurme (Metroradio Finland Oy), mediajohtaja Sampsa Jolma (Teljän Mediat Oy), toimitusjohtaja Otto Linna (Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy), toimitusjohtaja Jari Naarmala (Paikallisradio Ramona Oy), toimitusjohtaja Tapio Järvelä (Radio Pooki Oy), ohjelmapäällikkö Harri Kujala (Turun Paikallisradio Oy) sekä toimitusjohtaja Seppo Mustonen (Oy Najaros Ab).