Lehdelle yritetään vielä hakea uutta omistajaa, mutta kustantajanvaihdoksen toteutuminen on epävarmaa.

Ensisijaisesti 15–35-vuotiaille miehille suunnattu Veli on ilmestynyt vuodesta 2006, jolloin Forma perusti sen naisille suunnatun Trendi-lehden veljeslehdeksi. Veli on lisännyt vuosittain ilmestymiskertojaan kahdella, tänä vuonna ilmestyy kahdeksan numeroa.

Velillä on Forman edustajien mukaan 8 000–9 000 tilaajaa, joista osa on postimyynnin kylkiäistilauksia. Lisäksi kunkin tämän syksyn irtonumeron kerrotaan myyneen runsaat 5 000 kappaletta.

Markkinoille on yritetty tuoda kymmenen viime vuoden aikana lukuisia yleisaikakauslehtiä, mutta ne eivät ole onnistuneet vakiinnuttamaan asemaansa. Miesten Gloria, Slitz, SK Mies ja Men’s Healthin suomalaispainos katosivat markkinoilta 2000-luvun alkupuoliskolla. Veli on pyrkinyt markkinoille useimpia edeltäjiään nuorekkaammalla profiililla.

Lue HS:n juttu