Tuomaristo perusteli valintaansa seuraavasti: ”Kampanja lisäsi myyntiä huomattavasti. Keskiostoksen kasvattaminen oli erityisen hieno saavutus. Kampanjan tulokset olivat kauttaaltaan erinomaiset toimialalla, jossa ylivoimainen enemmistö yrityksistä on juuttunut kilpailemaan hinnalla. Kampanja sai myös ennätysmäärän positiivista palautetta, paransi yrittäjien motivaatiota ja loi yhteenkuuluvuuden tunnetta.”

Voittaneen kampanjan takana olivat mainostoimistot SEK & GREY ja GREY PRO, mediatoimisto Carat Finland sekä tuotantoyhtiöt Hot Spot ja Fotonokka.

Kultaisen Effie-palkinnon saavuttaneita kampanjoita olivat myös Oululaisen Jälkiuunileipä ja 020202-numeropalvelu sekä Kännissä olet ääliö –kampanja. Effie Awards Finland –kilpailussa oli sarjaosallistumisia ennätykselliset 126 kappaletta, joista tuomaristo kelpuutti toiselle kierrokselle yhteensä 50 sarjaosallistumista.

Effie Awards on maailman arvostetuin markkinoinnin tehokkuutta mittaava kilpailu, jonka Suomessa järjestää MTL yhteistyössä MARKin kanssa. Kilpailu on vakiinnuttanut asemansa maamme merkittävimpänä markkinoinnin tuloksellisuutta arvioivana kilpailuna.

”Kotipizzalla on takanaan voitto New Yorkissa Maailman paras pizza -kilpailussa. Jo tämä riittää osoittamaan, että suomalaiset osaavat yhdistää kotimaisuuden ja kansainvälisyyden, luovuuden ja kaupallisen tehokkuuden tavalla, josta voi olla vain ylpeä”, kommentoi MTL:n toimitusjohtaja Markus Leikola.

Effie Awards Finland 2008 –kilpailun tulokset:

Vuoden tuloksellisin markkinointikampanja – Grand Effie -palkinto

Kampanja: Kotipizzan Kesäkampanja 2008

Mainostaja: Kotipizza Markkinointiosuuskunta

Tekijät: SEK & GREY, GREY PRO, Carat Finland, Hot Spot, Fotonokka

Kultaa – Gold Effie -palkinto

Oululainen Jälkiuunileipä – Kova kuin elämä

Fazer Leipomot

SEK & GREY, B-Rappu, Dagmar

Kotipizzan Kesäkampanja 2008

Kotipizza Markkinointiosuuskunta

SEK & GREY, GREY PRO, Carat Finland, Hot Spot, Fotonokka

Fonecta 020202 – Kolme miljoonaa euroa lisää myyntiä, vai paljon se oli?

Fonecta

SEK & GREY, Toinen Helsinki, Also Starring, Miracle Sound, TNS Gallup

Kotipizzan Kesäkampanja 2008

Kotipizza Markkinointiosuuskunta

SEK & GREY, GREY PRO, Carat Finland, Hot Spot, Fotonokka

Kännissä olet ääliö

Panimo- ja juomateollisuusliitto ry

Bob Helsinki, Taitomylly, Toinen Helsinki, Valve Branding, Flodellfilm, Copeland, LundLund, Miracle Sound

Fonecta 020202 – Kolme miljoonaa euroa lisää myyntiä, vai paljon se oli?

Fonecta

SEK & GREY, Toinen Helsinki, Also Starring, Miracle Sound, TNS Gallup

Hopeaa – Silver Effie -palkinto

Via – Vallankumous valmisruokahyllyssä

HK Ruokatalo

Skandaali Leo Burnett, Mainostoimisto Byroo, Vizeum, Grillifilms

Vältä turhaa draamaa

Bayer

Rocky Advertising, Toinen Helsinki, Film Magica

Oletko syntynyt välittäjäksi?

Kiinteistömaailma

Skandaali Leo Burnett, Dagmar, Morning Digital

Toisenlainen lahja – Miten vuohesta tehtiin suomalaisten hittilahja

Kirkon ulkomaanapu

Family Inc, Dagmar Digital, Miracle Sound

Oululainen Jälkiuunileipä – Kova kuin elämä

Fazer Leipomot

SEK & GREY, B-Rappu, Dagmar

Elämänkumppaneita tositarkoituksella

Vepsäläinen

Dynamo Advertising

Pete Finaaliin

Hartwall

W. Steinmann, Story Of…, BaraBra, Radio Rock

Pronssia – Bronze Effie -palkinto

Artesaani – pakkausuudistus

Primula Leipomot

Mainostoimisto Family Inc.

Ja yhtäkkiä 3G HSDPA –modeemi lausuttiin: Mokkula

DNA Finland

PHS, Happi Mindshare, Motel Royal, POINTER, Sävypuristamo Orange

BMW Efficient Dynamics

BMW Suomi

King, Morning Digital, Dagmar

VR Ympäristökampanja – Train

VR Osakeyhtiö

Dynamo Advertising, Carat Finland, Grillifilms, Anima Vitae, Henry Fordin Studiot, Endero, Pohjoisranta, Muotomainos

Kännissä olet ääliö

Panimo- ja juomateollisuusliitto ry

Bob Helsinki, Taitomylly, Toinen Helsinki, Valve Branding, Flodellfilm, Copeland, LundLund, Miracle Sound

OLVI Lonkero, Suomen Metso

Olvi Oyj

Virta Mediacommunity, Nelonen Media, Sulake Corporation, 7th Heaven Productions, Mainostoimisto Adams, Zipipop

DNA: Kyllä voittajan kelpaa

DNA Finland

PHS