Talentumin kustantama Pohjoismaiden suurin ja Suomen arvostetuin talousaikakauslehti Talouselämä täyttää 70 vuotta.
Talouselämä on kasvattanut 2000-luvulla levikkiään 25 prosenttia. Samalla päättäjälukijoiden määrä on kasvanut Suomen nopeinta vauhtia. Lehden päätoimittajana vuodesta 2000 toimineen Pekka Seppäsen mukaan yhtenä syynä menestykseen on toimituksen valitsema linja: tärkeintä on tehdä laatujournalismia ja kuunnella lukijoita.
“Emme välitä tietoa, vaan jalostamme sitä. Mietimme, mikä on lukijoidemme kannalta olennaista, tärkeää ja kiinnostavaa. Käytämme omia aivoja ja otamme selvää. Resepti kuulostaa yksinkertaiselta, mutta se vaatii paljon työtä, paljon kokemusta ja paljon osaamista. Painetun sanan sijaan meille on olennaista punnittu sana”, Seppänen kiteyttää.
Hyvän journalismin perustana Seppänen näkee puolueettoman ja ketään pelkäämättömän asenteen. Talouselämä haluaa olla tulevaisuudessakin rohkea, kanavariippumaton kannanottaja, jolle sisältö on keskeisintä.
Valtiomiehet perustamassa lehteä
Talouselämän ja koko Talentumin taival lähti liikkeelle tuolloisen Talouselämä Oy:n perustamisesta lokakuussa 1938. Perustamiskokouksessa puhetta johti Risto Ryti ja yhtiön ensimmäiseksi johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin J.K. Paasikivi.
Talouselämän linjaan eri vuosikymmeninä ovat vaikuttaneet pitkäaikaiset päätoimittajat. Rauno Larsio toimi tehtävässään aina 60-luvulta 80-luvulle saakka. Lähes kolmekymmentä vuotta Talouselämässä vaikuttanut Pertti Monto puolestaan toimi vastaavana päätoimittajana vuosina 1989-2000.
“Aloittaessani pestini keskeisin ajatukseni oli, että lehden on muututtava entistä enemmän yritysten asioita seuraavaksi julkaisuksi, joka palvelee laajaa ja monipuolista joukkoa talousasioista kiinnostuneita lukijoita”, Monto muistelee.
Vaikka talousnäkymät ovat vaihdelleet, ajatus hyvästä talousjournalismista ja lehden jatkuvan kehittämisen tärkeydestä on säilynyt.
“Lehdessä tulee olla tosiasioita, olennaisuuksia sekä virkistäviä
epäolennaisuuksia, jotka viihdyttävät lukijaa. Naseva sana jättää jäljen”, Monto summaa.
Talouselämän levikki on 78 870 kpl. TNS Päättäjä-Atlaksen (kevät 2008) mukaan Talouselämä tavoittaa 199 000 päättäjälukijaa.