Suomen Paikallissanomat Oy:n kaksi päätoimittajaa vaihtaa keskenään paikkaa 1.12.2008 alkaen. Mäntässä ilmestyvän 2-päiväisen KMV-lehden ja Keuruulla ilmestyvän 3-päiväisen Suur-Keuruun päätoimittaja Jukka Ignatius siirtyy Valkeakoskella ilmestyvän 5-päiväisen Valkeakosken Sanomien tulosvastuulliseksi päätoimittajaksi.

Valkeakosken Sanomien päätoimittaja Pekka Walden siirtyy puolestaan KMV-lehden ja Suur-Keuruun tulosvastuulliseksi päätoimittajaksi ja tulosryhmän vetäjäksi. Samaan tulosryhmään kuuluvat myös kerran viikossa ilmestyvä Kurun Sanomat ja joka toinen viikko ilmestyvä alueellinen kaupunkilehti Ylä-Pirkanmaan Vekkari. Kurun Sanomien päätoimittajana jatkaa edelleen Risto Koivuniemi.

Tehtävien vaihto liittyy kustantajayhtiön tavoitteiseen edistää tehtäväkiertoa kaikissa henkilöstöryhmissä. Kokemukset niin pysyvistä kuin määräaikaista tehtäväkierroista ovat olleet poikkeuksetta myönteisiä.

Tehtäväkierrossa lehtiä vaihtavilla päätoimittajilla on kummallakin pitkä työura paikallis- ja sanomalehdissä. Suomen Paikallissanomat Oy:n palveluksessa Ignatius on ollut vuodesta 2000 ja Pekka Walden vuodesta 1995 saakka.