Olen toimittaja ja häpeän koko ammattikunnan puolesta. Edes poliitikot eivät ole noin suvaitsemattomia.

Suvaitsevaisuus, jonka puolesta tässä nyt muka taistellaan, on Suomessa vain sanahelinää. On ollut aina – ja etenkin toimittajien keskuudessa.


Tuulikki Ukkola

1970-luvulla toimittajien joukossa kamppailtiin kiihkeästi oikean poliittisen uskonnon puolesta. Taistolaisia oli pilvin pimein sitoutumattomienkin lehtien toimituksissa. Taistolaisuuteen hurahtaneet yrittivät keinolla millä tahansa pakottaa toisinajattelijoita omaan uskoonsa. Toimittajien sananvapaus oli monessa lehtitalossa taistolaiskellokkaiden taskussa.

Taasko toimittajien ammattikunta on ajautumassa samaan ansaan? Jos et ole samaa mieltä kuin me, pidä turpasi kiinni.

Jos edes toimittajat eivät puolusta sananvapautta, niin kuka sen sitten tekee. Poliitikotko? Älkää viitsikö naurattaa. Siitä joukosta ei sananvapauden puolustajia löydy. Liisa Jaakonsaarikin huusi eduskunnassa kurkku suorana hallitukselle: paheksukaa, paheksukaa. Kas kun ei sanonut: ristiinnaulitkaa, ristiinnaulitkaa.

Muhammed-pilapiirroksista syntynyt mielipidemekkala on erinomainen esimerkki mielipiteen ilmaisun rajoista. Tanskassa pääministeri ja hallitus puolustivat piirrokset julkaisseen lehden ilmaisu- ja julkaisuvapautta, vaikka koko arabimaailma hyppi seinille. Meillä huippupoliitikot kumartelivat nöyrinä ja pyytelivät anteeksi Ville Rannan piirroksia. Kaltion päätoimittaja sai potkut.

Tämä episodi horjutti uskoani suomalaiseen demokratiaan ja suvaitsevaisuuteen. Nyt on myös todistettu, etteivät edes toimittajat puolusta sananvapautta. Päinvastoin. He sytyttävät vainovalkeat, jos joku uskaltaa sanoa oman mielipiteensä.

Jokaisessa lehdessä on aikoja, jolloin lukijat hermostuvat lehden kirjoitteluun ja peruvat tilauksia. Etenkin vaalien alla kiihkeimmät puoluepukarit saattavat jopa organisoida tilausten peruuttamiskampanjoita. Mutta kun vaalit ovat ohi, pikku hiljaa palataan oman lehden tilaajaksi.

Olen aina ollut suora sanoissani ja kirjoituksissani. Aina silloin tällöin jokin instanssi on vaatinut päätäni vadille ja potkuja. Kerrankin eräs puoluejärjestö tuli oikein lähetystönä toimitusjohtajan ja päätoimittajan pakeille ja vaati, että Ukkola on erotettava. Ei erotettu, eikä edes moitittu.

Mitä tulee varsinaiseen kiistaan eli Johanna Korhosen erottamiseen, se jää oikeuden ratkaistavaksi. On kuitenkin itsestään selvää, ettei lesbous tai puolison poliittinen toiminta voi olla irtisanomisperuste. Mutta valehtelu sen sijaan on, kummalle tahansa osapuolelle.

Onneksi on oikeuslaitos, joka ratkaisee, mitä tapahtui, missä, milloin ja miksi.