Yli seitsemän vuotta oululaisen sanomalehti Kalevan päätoimittajana toiminut Risto Uimonen lähtee eläkkeelle vuoden 2009 alussa. Kalevan on määrä satsata nyt voimakkaasti nettitoimintaan ja uuden internet-ajan sanomalehden kehittelyyn. On parempi, että noita projekteja johtaa toimituksessa henkilö, joka ottaa myös vastuun niiden toteutuksesta, Risto Uimonen kertoo Mediaviikolle antamassaan haastattelussa.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Risto Uimosella on takanaan komea
journalistin ura. Kierreltyään etelän mediaa hän lopulta asettui 14
vuodeksi Helsingin Sanomiin, josta palasi takaisin synnyinkaupunkiinsa Ouluun elokuussa 2001. “Se oli aika haastava hyppy. Perspektiivi vaihtui toisenlaiseksi”, hän myöntää.
“Olen aina pitänyt itseäni oululaisena. Suuri tavoitteeni oli nostaa Kalevan statusta jatehdä siitä valtakunnallinen vaikuttajalehti. Siinä olemme erinomaisesti onnistuneet. Kalevasta on tullut lehti,
Kaleva on taloudellisesti terve. Se on vakavarainen ja sillä on iso
kassa. “Kalevassa on ymmärretty se tosiasia, että lehden talouden pitää olla vahva, jotta se voi harjoittaa itsenäistä journalismia. Kalevassa on ollut hyvä olla töissä, koska lehti kestää isotkin painostuskampanjat. Ei ole tarvinnut pelätä, että joku ilmoittaja voisi vaikuttaa lehden journalistiseen sisältöön. Vakavia ongelmia
ei ole ollut. Aina jotain pientää kähinää on esiintynyt, mutta siinä
kaikki”, hän sanoo.
Kalevan päätoimittaja Risto Uimonen aikoo kirjoittaa kirjoja, kun hän jää eläkkeelle vuoden vaihteessa.
Päätoimittaja Risto Uimonen kehuu Kalevan toimittajien ammattiaitoa, vaikka toteaakin, että “ainahan päätoimittaja tai joukkueen johtaja havittelee, että saataisiin vieläkin parempi tiimi. Kuitenkin on selvästi nähtävissä, että maantiede vaikuttaa. Me emme kovin helposti saa etelästä ihmisiä tänne pohjoiseen, ellei henkilöllä ole jotain taustaa tänne. Hyppy on liian raju lähteä Ouluun töihin.”
Kalevalla edessään kovat haasteet
Päätit jäädä eläkkeelle vaikka sinulla olisi ollut vielä työaikaa
jäljellä. Mikä sai sinut tällaisen päätöksen tekemään?
-Täytän vuoden lopulla 61 vuotta, ja työehtoihini kuuluu mahdollisuus lähteä kaksi vuotta ennen lakisääteisen eläkeiän alkua. Olen asunut perheestäni erillään seitsemän vuotta. Kahdella paikkakunnalla asuminen on aika rankkaa. Oulussa ei ole ollut tänä aikana avoinna yhtään sellaista työpaikkaa, jota vaimoni olisi voinut edes hakea. Fyysiselle iälleen ei voi mitään. Nyt on oikea aika lähteä, koska Kalevalla on edessään uudet haasteet.
-Järjestys on sellainen, että lehden ja Kaleva.Plussan välillä pitää tehdä selkeä työnjako. Täytyy miettiä, mikä on internet-ajan sanomalehti. Se pitää ensin suunnitella, sitten koemarkkinoida ja tämän jälkeen toteuttaa. Tämä prosessi vie parisen vuotta. On parempi, että tätä prosessia vetävät tuoreet voimat ja siirryn seuraamaan sivusta tätä vaihetta.
Aiotko kirjoittaa kirjoja?
-Vaikka Kalevasta eläkkeelle vetäydyn, niin oikeasti en aio jäädä eläkeläiseksi. Olen kirjoittanut aika paljon kirjoja aiemmin. Kalevan työ on vienyt kaikki mehut, eikä ole jäänyt aikaa kirjoittaa kirjoja. En uskalla vielä valottaa, mistä aiheista mahdollisesti kirjoitan. Sen voin sanoa, että ne liikkuvat journalismin ja yhteiskuntapolitiikan alueella.
Miten näet journalismin tilan? Onko seitsemän vuoden kuluessa tapahtunut muutosta johonkin suuntaan?
-Me ollaan journalismissa tällä hetkellä hienoisessa epätietoisuuden tilassa internetin takia. Emme oikein tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Suuressa maailmassa isojen lehtien asema on
heikentynyt internetin vaikutuksesta. Suomessa samat kehityspiirteet ovat nähtävissä, mutta eivät samassa suhteessa. Suomessa sanomalehdistön asema on aina ollut paljon vahvempi kuin suurissa länsimaissa. Meillä lukemisperinne on voimakas. Täällä ei luultavasti tapahdu niin nopeita muutoksia kuin suurissa läntisissa maissa.
-Britanniassa on lehtien levikit ovat puolittuneet. Ruotsissakin
lehtien levikit ovat radikaalisti tippuneet. Suomessa levikit ovat supistunut jonkin verran, mutta alueiden ykköslehdet ovat viime vuosina pärjänneet paremmin kuin koskaan. Tanskalaiset muuttivat nopeasti päivälehtiensä sisältöä internetiä täydentäväksi, mutta joutuivat huomaamaan, että se oli virheratkaisu. Meillä
edetään varovaisesti ja sen on oikea tapa.
-Mitään tulenpalavaa kiirettä ei ole. Nyt vanhemmasta päästä
lukijat väistyvät ja pitää saada nuoria lukijoita tilalle. Mikä on se
sisältö, millä saamme nuoria puolellemme? Interaktiivista sisältöä on tuotettu ja sisältöä on kevennetty, juttuja on lyhennetty ja lehtiin on tuotu uudenlaista sisältöä. Mutta tällä ei ole pystytty kääntämään levikkejä nousuun, vaan laskupaine on olemassa.
-Kun katsotaan iltapäivälehtiä ja Seiskaa, niin ne olivat pitkään voittajia, mutta niidenkin kehitys on tasaantunut. Hömppäkonseptilla ja juoruilla on tultu kyllästymispisteeseen. Päivälehti ei voi panostaa juoruihin ja hömppään, koska luotettavuus on sille kaiken a ja o. Kenelläkään ei ole Suomessa viisasten kiveä hallussa, mitä pitäisi tehdä ja näin ollen en pysty vastaamaan tyhjentävästi, mihin journalismi on menossa.
-Pelkään, että journalismi tyhjänpäiväistyy ja menee huonompaan suuntaan. Uskon kuitenkin vakaasti siihen, että ammattitaitoinen toimitus menestyy kilpailussa, kun se seuloo valtavasta
tietovirrasta olennaisia asioita. Se on se palvelu, josta suuri yleisö
on kiinnostunut, mutta onko se myös valmis siitä maksamaan, on vaikea kysymys, koska netissä samaa työtä tehdään ilmaiseksi.
-Jos katsotaan iltapäivälehtien markkinoita, niin ne ovat
supistuneet viitisen prosenttiyksikköä. Samanaikaisesti niiden internet-sivujen kävijämäärät ovat nousseet. On selvästi nähtävissä, että netin ilmaistarjonta syö maksullista iltapäivälehteä. Se ei ole hyvä kehityspiirre, koska se pakottaa supistamaan näiden lehtien budjetteja. Kaikki mediayhtiöt kokeilevat erilaisia ratkaisuja. Luultavasti vasta käytäntö ja kokeilut osoittavat, millaisia valintoja asiakkaamme, lukijat, katsojat ja kuuntelijat tekevät.
Uskotko kansalaisjourmalismiin eli että jokainen lukija pystyy
kirjoittamaan juttuja?
-Kyllähän jokainen pystyy jutun tekemään. Suomessa on nelisen
miljoonaa aikuista ihmistä. Mutta voivatko nämä neljä miljoonaa ihmistäryhtyä kukin omiksi toimittajikseen? Jokainen voi kirjoittaa siitä, mitä tietää ja kyberavaruudessa on tilaa, mutta kysymys kuuluu, kenenkä blogia näistä neljästä miljoonasta itse kukin ryhtyy seuraamaan. Tässä tullaan siihen, että aina netissäkin täytyy aina ollasellaisia sivustoja, jotka ovat toisia vetovoimaisempia. Voi olla, että joku blogi nousee pintaan tänään, mutta se voi olla ylihuomenna jo kuollut. Tähdenlentoja tulee. Nyt YouTube on pinnalla.
-Uskon että mediayhtiön brändi on niin vahva, että se aina voittaa
kansalaisjournalismin. Sellainen voi olla mahdollista, että syntyy
kansalaisjourmalismin varaan rakennettuja nettijulkaisuja, mutta silloin ne eivät ole enää yksittäisten kansalaisten julkaisuja, vaan syntyy tiimejä, ikään kuin toimitukseen verrattavia ryhmiä. Aina tarvitaan joku saitti, joka houkuttelee lukijoita suuressa määrin. Mutta jos meillä on neljä miljoonaa saittia, niin suurin osa niiden pitäjistä kirjoittaa itselleen tai perheelleen. Sellainen ei
kiinnosta suurta yleisöä. En siis usko, että kansalaisjourmalismi uhkaa tiedotusvälineiden asemaa. Maailmassa on kaksi, kolme miljardia netin käyttäjää. Kenen saitille oikein mennään?
Suomessa on sananvapaus, mutta onko Suomen media rähmällään esimerkiksi Venäjälle?
-Ei ehkä olla rähmällään, mutta kyllä pitkä suomettumisen perinne painaa yhä. Se on kuin äidin maidon mukana imetty ominaispiirre, siis että aina suhtaudutaan varovaisesti Venäjään. Koska suurella itäisellä naapurilla on omasta mielestään ollut oikeutettu intressi Suomen suunnalla, niin Venäjään on suhtauduttu Suomessa eri tavalla kuin esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Tässä on kuitenkin tapahtunut isoja muutoksia viime vuosina. Olen ollut toimitustyössä 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja nähnyt, että muutos on valtava. Ei meillä edelleenkään suhtauduta Venäjään samoin kuin Ruotsiin, Ranskaan tai Yhdysvaltoihin. Varovaisuuden perinne elää yhä.
-Meillä on yksittäisiä journalisteja, jotka aika rehellisesti näistä
asioista kirjoittavat. Tässä suhteessa kehitys on mennyt eteenpäin.
Vaatii kuitenkin aikamoista siviilirohkeutta, että uskaltaa asioista
kirjoittaa suoraan. Se vaatii myös tietoa, ja toimituksen sisälläkin pitää toimittajan hankkia itselleen sellainen asema, että kriittisiä juttuja voidaan julkaista. Venäjän omassa lehdistössä näkee myös kriittisiä kirjoituksia, mutta kun me suomalaiset toimittajat emme osaa venäjää, niin me emme tiedä, mitä Venäjän lehdistö kirjoittaa. Osa lehdistä on valtion kontrollissa, mutta eivät kaikki. Lehdissä on välillä aika rääväsuisia kirjoituksia vakavistakin asioista. Jos seuraisimme Venäjän lehdistöä samoin kuin
englanninkielistä lehdistöä, niin ehkä mekin uskaltaisimme
olla vähän rohkeampia.
Olet ottanut jämäkästi kantaa Venäjään mm. Georgian kysymyksessä, kuten HS. Mistä tällainen siviilirohkeus teille on syntynyt?
-En kutsu sitä siviilirohkeudeksi. Mielestäni emme suhtaudu Venäjään Kalevassa sen kummemmin kuin muihinkaan maihin tai asioihin. Kirjoitamme sen tiedon ja arvioinnin varassa, joka meillä on. Kaukasuksen kriisissä tapahtui selkeästi niin, että suurempi
valtio tunkeutui itsenäisen ja suvereenin valtion alueelle. Jos sitä ei voi paheksua, niin aika outoahan se on. Olemme oman mielipiteemme sanoneet ja näin pitää tehdäkin. Jos vertaamme suomalaisten ja esimerkiksi virolaisten lehtien tai Viron ja eräiden muiden valtioiden kantoja, niin ero on huima.
Me suhtaudumme vakavasti näihin asioihin, ja pyrimme välttämään ylisanoja. Rehellistä analyysiä täytyy tehdä ja sanoa mistä kysymys. Tässä tapauksessa asia on hyvin selkeä. On loukattu itsenäisen maan valtiollista suvereniteettia eikä sellainen peli vetele.
Haastattelu: PAAVO VASALA