Alma Media -konserniin kuuluvan Lapin Kansan vastaavaksi päätoimittajaksi on valittu päätoimittaja Johanna Korhonen, 40. Korhonen aloittaa eläkkeelle siirtyvän päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikulan seuraajana joulukuun puolivälissä.
Korhonen on syntynyt ja käynyt koulunsa Oulussa. Hän aloitti toimittajaopinnot Tampereen yliopistossa ja valmistui toimittajaksi Sanoma Osakeyhtiön toimittajakoulusta 1990. Hän aloitti työuransa Helsingin Sanomissa taloustoimittajana.
“Korhonen on kokenut ja monipuolinen journalisti sekä osaava verkkomedian kehittäjä. Hänellä on paljon annettavaa paitsi Lapin Kansalle, myös konsernin kaikkien sanomalehtien yhteisiin kehittämishankkeisiin”, Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne sanoo.
Internetiin ja verkkojournalismiin perehtymisen Korhonen aloitti 1990-luvun puolivälissä, jolloin hän siirtyi Helsingin Sanomista yrittäjäksi ja ryhtyi toimittamaan lehdelle tietotekniikkaosastoa. Korhonen tunnetaan myös Yle TV1:n Verkkoyhteys-tietotekniikkaohjelmasta ja Ajan henki -keskusteluohjelmasta. Journalistin päätoimittajana hän toimi vajaat kolme vuotta.
Lapin Kansa on Rovaniemellä seitsemänä päivänä viikossa ilmestyvä sanomalehti ja Lapin alueen tärkeä hyvinvoinnin edistäjä ja puolestapuhuja. Lapin Kansan tarkastettu levikki nousi hienoisesti vuonna 2007 ja oli 34 738 kappaletta. Painetulla lehdellä on 88 000 lukijaa ja Lapin Kansan uudistetulla verkkopalvelulla hieman alle 10 000 eri kävijää viikossa.