Yökerhon ulkomainoksessa oli vähäpukeisten naisten kuvia. Mainoksia oli paikoissa, joissa lapset päivittäin liikkuvat. Mainonnan eettinen neuvosto totesi (MEN 23/2008), että pornografisia kuvia sisältävä mainos loukkaa lapsen oikeutta olla kohtaamatta ikä- ja kehitystasoonsa soveltumattomia seksuaalisia
ärsykkeitä tavanomaisessa elinympäristössään. Tällainen julkisen tilan seksualisointi on hyvän markkinointitavan vastaista.

Neuvosto kuitenkin totesi, mainos jossakin aikuisille kohdennetussa mediassa olisi säännösten mukainen, sillä mainoskuvilla oli sinänsä yhteys mainostettavaan tilaisuuteen, jossa vähäpukeiset DJ:t esiintyivät.

Aikuisille suunnattua ohjelmaa mainostettiin lasten katseluaikaan

Mainostettavassa dokumenttiohjelmassa kerrottiin seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Dokumenttia esitettiin televisiossa kello 22 alkaen, mutta ohjelman mainosta on esitetty televisiossa jo kello 16 alkaen.

Neuvosto katsoi (MEN 21/2008), että mainos on lapsille sopimaton seksuaalisen sisältönsä vuoksi.

Ohjelmasarjan mainoksessa väkivaltaa

Elokuvateatterissa mainostettiin ohjelmasarjaa, jonka esitysaika televisiossa oli kello 21 jälkeen. Mainoksessa on väkivaltaa sisältävä kohtaus, joka tosin on vain välähdyksenomainen. Ottaen kuitenkin huomioon, että mainosta oli esitetty pienille lapsille suunnatun elokuvan yhteydessä, neuvosto katsoi (MEN 20/2008),
että mainos oli hyvän tavan vastainen.