Blogin pitäjät ovat palvelun alkuvaiheessa kuntavaaliehdokkaita eri puolilta Suomea, mutta lähiviikkoina muutkin voivat avata ”nettipäiväkirjansa” sivuille.

Ensimmäisenä Uuden Suomen uudessa palvelussa bloginsa ovat avanneet helsinkiläisehdokkaat Osmo Soininvaara (vihr.), Iivi Anna Masso (kok.) ja Matti Niemi (sdp.) sekä mäntsäläläinen Susanna Salokannel (vihr.) ja hausjärveläinen Risto Autio (kesk.).

–Asiat ovat yhteisiä, tapahtuvat ne sitten Heinolassa, Vaasassa tai Kittilässä. Uuden palvelumme myötä käyttäjät voivat tutustua paremmin ehdokkaisiin, haastaa heidät keskusteluun ja vaikuttaa. Ne puolueet ja ihmiset, joiden kanssa olen tästä puhunut, ovat ilahtuneet siitä, että puolueista riippumaton valtakunnallinen taho tuo asiakeskustelun ensimmäistä kertaa yhdessä internetosoitteessa lähelle kansalaisia. Tuomme sivuillemme pikapuoliin mukaan kuntapohjaisen haun ja paljon muutakin, mikä helpottaa keskustelun seuraamista sekä nostaa ahkerimmat ja kiinnostavimmat ehdokkaat esiin, sanoo päätoimittaja Markku Huusko.

Uuden Suomen uutinen aiheesta