Vuonna 1993 suurin osa lasten peloista liittyi aikuisille suunnattuihin ja kymmenen vuotta myöhemmin lapsille tarkoitettuihin TV-ohjelmiin.
Mielikuvitusolentoja lapset pelkäsivät useammin vuonna 2003 kuin kymmenen vuotta aiemmin. Pelkojen profiilin muutos voi kertoa katselutapoihin liittyvistä muutoksista: ehkä lapset eivät katsele aikuisten ohjelmia niin paljon kuin aiemmin, mikä voi selittyä sillä, että vanhempien kontrolli lasten mediankäyttöä kohtaan on tiukentunut, Piia Korhonen toteaa.
Tulokset myös osoittavat sen, että alle kouluikäistä lasta ei
ole välttämättä turvallista jättää katselemaan yksin edes lapsille
suunnattuja ohjelmia.
1990-luvulta 2000-luvulle tultaessa Suomi on muuttunut suuresti: eräs suurimmista muutoksista on Suomen nopea kehittyminen tieto- eli informaatioyhteiskunnaksi, jossa erilaiset teknologiset laitteet ovat arkinen osa perheiden (ja lasten) elämää ja hyvinvointia.
Tutkimuksessa selvitettiin lasten hyvinvointia erään tämän päivän lasten elämän tärkeimmän medialaitteen, television, kautta. Televisio-ohjelmien katselu voi herättää ihmisissä monenlaisia tunteita, joista eräs alle kouluikäisillä lapsilla yleisenä esiintyvä on pelko.
Yleensä pelot ovat normaali osa lapsen elämää, mutta ne voivat joskus muodostua liian intensiivisiksi ja aiheuttaa muun muassa levottomuutta, ahdistusta, unihäiriöitä ja erilaisia psykosomaattisia oireita.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, missä määrin ja millaisia TV-ohjelmiin liittyviä pelkoja ja painajaisunia lapsilla esiintyy, sekä sitä,miten lapset hallitsevat pelkoaan.
Väitöstutkimus kohdistui 5 6-vuotiaisiin lapsiin. Tutkimuksessa
haastateltiin yhteensä 210 lasta vuosina 1993 ja 2003 eli kyseessä on empiirinen vertaileva tutkimus. Tutkimuksessa käytettiin teema- jakuva-avusteisia haastatteluja, sekä jossain määrin myösvanhemmilta kerättyjä kyselylomakkeita, jotka liittyivät lasten TV:n katseluun ja unikäyttäytymiseen.
Tutkimus perustuu lapsen näkökulmaan, käsitykseen lapsista aktiivisina toimijoina. Toisaalta, vaikka lapset osaisivat aktiivisesti tulkita median sisältöjä, he voivat silti pelätä niitä. Lapsikäyttäjä on siis toisaalta median hallitsija ja toisaalta sen uhri.
Tulosten mukaan molempina tutkimusvuosina lähes 80 % lapsista kertoi pelkäävänsä jotain TV-ohjelmaa. Vuonna 1993 suurin osa lasten peloista liittyi aikuisille suunnattuihin ja kymmenen vuotta myöhemmin lapsille tarkoitettuihin TV-ohjelmiin. Sisällöllisesti lasten TV-ohjelmapelot liittyivät etenkin mielikuvitusolentoihin sekä väkivaltaan.
Mielikuvitusolentoja lapset pelkäsivät useammin vuonna 2003 kuin kymmenen vuotta aiemmin. Mielikuvitusolentoja lapset pelkäsivät erityisesti lastenohjelmista, ja väkivaltaa erityisesti aikuisten ohjelmista. Pelkojen profiilin muutos voi kertoa katselutapoihin liittyvistä muutoksista: ehkä lapset eivät katsele aikuisten ohjelmia niin paljon kuin aiemmin, mikä voi selittyä sillä, että vanhempien kontrolli lasten mediankäyttöä kohtaan on tiukentunut.
Tulokset myös osoittavat sen, että alle kouluikäistä lasta ei ole välttämättä turvallista jättää katselemaan yksin edes lapsille suunnattuja ohjelmia.
TM Piia Korhosen sosiaalipsykologian alaan kuuluva väitöskirja LastenTV-ohjelmiin liittyvät pelot, painajaisunet ja pelonhallinta
(Children’s TV-induced fears, nightmares and coping strategies)
tarkastetaan 15.8.2008 klo 12 Tampereen yliopiston Linna-rakennuksenVäinö Linna -salissa, Kalevantie 5, Tampere.