”Nyt radioissa soi pääosin nuorempi kuin 50 vuotta sitten äänitetty musiikki. Ajan kanssa muutoksella saattaisi olla vaikutusta. Tämä riippuu esimerkiksi siitä, miten hyvin 50- ja 60-lukujen musiikki pitää pintansa radiosoitossa”, radioliiton toimitusjohtaja arvioi.

Ylen uudet verkkopalvelut ja niiden kehittäminen kärsivät Lehtosen mukaan vuosirajan muutoksesta, arvioi Ylen lakimies Tapio Lehtonen.

Tekijänoikeusjärjestö Gramexin apulaisjohtaja Lauri Kaira tähdentää, että muusikoiden oikeuksien pidentäminen on oikeutettua. Näin jo siksi, että Yhdysvalloissa muusikot saavat tekijänoikeuksien korvauksia 95 vuotta, EU:ssa vain 50 vuotta.

Säveltäjien tekijänoikeus säilyy EU:ssa 70 vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen.