Ruotsin Punaisen Ristin nuorisojärjestön bannerikampanja Kiinan ihmisoikeuksien loukkauksia kohtaan ei saanut esityslupaa Kansainväliseltä Punaiselta Ristiltä. Tätä banneria Ruotsissa ei saa näyttää.
Dagensmedia-lehti kertoo, että Punaisen Ristin pääkonttori Sveitsissä keskeytti bannerikampanjan, joka järjestön mukaan loukkaa kiinalaisia. “He soittivat meille Genevestä ja olivat kiihdyksissä”, kertoo viestintäpäällikkö Simon Brouwers Dagensmedialle.
Netistä banneri poistettiin, koska netti on kansainvälinen. Kampanja jatkuu kuitenkin Ruotsin lehdissä ja ulkomainoksissa. Mainos ilmestyy mm. Svenska Dagbladetissa koko olympialaisten ajan.