Journalistit ovat käynnistäneet maailmanlaajuisen kampanjan tuodakseen näkyvästi esiin olympialaisten aikana Kiinan räikeät keinot rajoittaa sananvapautta sekä lehdistössä että internetissä. Olympiakisoihin on vajaa kuukausi aikaa eikä Kiina ole vieläkään täyttänyt lupauksiaan, joiden mukaan ulkomaisille toimittajille taataan vapaus tehdä työtään ennen olympialaisia ja niiden aikana, kirjoittaa Suomen Journalistien liitto verkkosivuillaan.

Kansainvälisen Journalistiliiton IFJ:n mukaan on olemassa vaara, että viisumitarkastuksia rajalla käytetään riippumattoman median maahanpääsyn rajoittamiseksi. Hongkongilaisen toimittajan maahanpääsy estettiin 1.7. huolimatta kisoihin myönnetystä akkreditoinnista.

IFJ vaatii, että viime viikkoina voimaan saatetut viisumi- ja maahanpääsysäännösten tiukennukset täytyy poistaa. ”Liioiteltuja turvallisuusuhkia ei saa käyttää tekosyynä journalistien toiminnan rajoittamiselle”, sanoo IFJ:n pääsihteeri Aidan White Journalistiliiton verkkosivujen mukaan.

IFJ on avannut kansainvälisen www-sivuston neuvomaan ja palvelemaan Pekingin kisoista raportoivia journalisteja: Playthegame

HRW:n raportti kertoo, että vaikka toimittajien mahdollisuudet tehdä työtään ovat osin parantuneet, ovat ne toisilla alueilla, kuten Tiibetissä, huonontuneet dramaattisesti. Samaten toimittajia yhä uhkaillaan, kiristetään ja pidätetään syyttä.

HRW:n raportti

Järjestön edustaja Sophie Richardson arvosteli Kansainvälistä olympiakomiteaa siitä, ettei se ole painostanut Kiinaa parantamaan ihmisoikeustilannettaan.

-Pohjanoteeraus oli, kun olympiakomitean presidentti kehui muutama kuukausi sitten Kiinan johtoa ihmisoikeustilanteen paranemisesta. Se ei yksinkertaisesti vastaa todellista tilannetta kentällä, Richardson sanoi Journalistiliiton verkkosivujen mukaan.

Yhdysvaltalaisen CPJ:n raportti

Kansainvälisen PEN:in Kiina-kampanja

Suomen Amnestyn Kiina-sivut

Toimittajat Ilman Rajoja -järjestön Kiina-kampanja