STT:n välittämän uutisen mukaan taidepiirit ovat vuosia valittaneet Helsingin Sanomien monopolisoituneesta asemasta kritiikkirintamalla. Väitteiden mukaan lehdellä on liian suuri valta määritellä sekä vallitsevaa kulttuurikeskustelua että taidekäsityksiä. Kritiikkiportti sai alkunsa, kun Helsingin Sanomien kulttuuriosaston esimies Saska Snellman totesi Suomen kulttuurirahaston yliasiamiehelle Antti Arjavalle, että tilannetta olisi hyvä tasapainottaa, sillä kulttuuriin ei kuulu monopoli vaan moniäänisyys, kertoo STT Savon Sanomien julkaisemassa uutisessa.
Kritiikkiporttia ylläpitävät sanomalehtien lisäksi Suomen kulttuurirahasto ja Suomen arvostelijain liitto SARV.
Kritiikkiportti on kaikille avoin portaali suomalaisten sanomalehtien verkkosivuilla julkaistujen taidearvostelujen pariin. Sivusto tuo näkyville ensimmäistä kertaa taiteen koko valtakunnallisen kirjon taidekritiikin kautta.
Kritiikkiportin tarkoituksena on vahvistaa ja demokratisoida taiteen, sen kritiikin ja kriitikoiden asemaa sekä taide- ja kritiikkikeskustelua.
Kritiikkiportissa julkaistaan kaksi kertaa kuukaudessa pääkirjoitus, jonka toivotaan virittävän vilkasta keskustelua. Yksittäisiä arvosteluja voi kommentoida sanomalehtien omilla sivuilla.
Kritiikkiporttia ylläpitävät Suomen arvostelijain liitto SARV, Suomen Kulttuurirahasto ja hankkeeseen osallistuvat sanomalehdet. Kritiikkiporttia hallinnoi kuuden henkilön ohjausryhmä, jossa on edustajat Suomen Kulttuurirahastosta, SARVista ja hankkeessa mukana olevista lehdistä.