Nelonen järjesti tiistaina tv-mainonnan seminaarin, jonka puhujat murskasivat virheellisiä myyttejä ja todistivat, että televisio voi hyvin. Digitalisoituminen ei ole kampannut tv:n kilpailukykyä mainosmediana. Ei, vaikka nauhoittavat digiboksit sekä mobiili- ja internet-tv ovat nousseet perinteisten tv-lähetysten rinnalle.
Suomalaiset katsovat televisiota enemmän kuin koskaan, sillä ns. ajassa siirretty katselu täydentää varsinaisten tv-lähetysten suosiota. Vastoin yleisiä käsityksiä myös nuoret katsovat yhtä paljon televisiota kuin ennenkin.
Kun keskivertosuomalainen vuonna 2000 seurasi keskimäärin neljää televisiokanavaa, seuraa hän keväällä 2008 peräti kahdeksaa eri kanavaa.
Kohdeyleisö aikakauslehden tarkkuudella
Uusien teemakanavien kautta tv-yleisö tavoitetaan jo yhtä tarkasti rajattuna kuin aikakauslehtien lukijat.
“Massa-tv tavoittaa saman yleisön kuin ennenkin. Sen lisäksi tavoitetaan entistä tarkemmin rajattuja kohderyhmiä”, sanoo tutkimuspäällikkö Nicole Greenfield brittiläisen kaupallisen tv-alan Thinkbox-järjestöstä.
Seminaarissa kuultiin toinenkin esitys brittimarkkinoilta, jossa monikanavainen media on ollut arkipäivää jo pidemmän aikaa kuin Suomessa.
DDB-mainostoimiston Matrix-yksikön johtaja Les Binet totesi puheessaan, että lisääntynyt kanavavalikoima on kiristänyt kilpailua ja laskenut tv-mainonnan hintaa kautta Euroopan.
”Älkää antako kenenkään kertoa teille, että tv on kuoleva media. Briteissä tv-mainonnan tehokkuus on noussut 40 prosenttia digitalisoinnin alkuun verrattuna ja tulee nousemaan edelleen”, Binet kertoo ”Advertising in the Age of Accountability” -tutkimuksestaan, joka tarkastelee yli 800 mainoskampanjan vaikutusta myyntiin ja liikevoittoon.
Tehokkaimmat kampanjat saavat ihmiset puhumaan keskenään
Ostaminen on Binet’n mukaan tunneperäinen päätös ja television vahvuus juuri sen vetoavuus tunteisiin.
“Tv:n ainutlaatuisuus johtuu jaetusta kokemuksesta. Teknologian kehittymisestä huolimatta tv toimii samalla tavalla kuin ennenkin: ihmiset haluavat rentoutua yhdessä ja saada yhteisiä puheenaiheita”, sanoo Greenfield.
Edes internet ei kamppaa tv:n katselua
Varsinaiset tv-lähetykset ovat Greenfieldin mukaan kuin kaupan näyteikkuna, josta näkee tarjonnan.
“Lisäksi ihmiset katsovat vielä omien kiinnostustensa mukaan rajattua sisältöä verkosta, 3G-puhelimesta tai nauhoittavalta digiboksilta. Teknologia ei ole kahlinnut, vaan vapauttanut tv-mainonnan.”
“Televisio on suomalaisille yhtä tärkeä harrastus kuin ennen digitalisoitumistakin. Nelonen on tämän kevään aikana kasvanut voimakkaasti, ja myös nuorisokatselumme on kasvamaan päin”, kertoo seminaari-isäntänä toiminut Hans Edin, Nelosen markkinointijohtaja.