Kilpailun neljän sarjan (Print, Film, Cyber ja Media) yhteisenä aiheena oli suunnitella mainontaa, joka edistää vastuullista turismia. Toimeksiantajana oli matkanjärjestäjien yhdessä eri YK-organisaatioiden kanssa perustama järjestö TOI (Tour Operators Initiative for Sustainable Tourism Development).
TOI:n hallituksen puheenjohtajan, Aurinkomatkojen varatoimitusjohtajan Tom Selänniemen mukaan järjestöön kuuluvat matkanjärjestäjät ovat sitoutuneet toimimaan kestävän kehityksen puolesta. TOI:n jäseninä on yli 20 pääosin eurooppalaista matkanjärjestäjää, jotka vievät vuosittain lomamatkoille yhteensä noin 50 miljoonaa asiakasta. Määrä on kymmenen prosenttia kaikista maailman lomamatkailijoista.
”Halusimme löytää Young Lions -kilpailulla tuoreita näkökulmia siihen, miten vastuullisesta turismista ja kestävästä kehityksestä voitaisiin kertoa. Asia on erittäin tärkeä, sillä matkailu muodostaa 12 prosenttia koko maailman bruttokansantuotteesta. Haluamme osaltamme toimia siten, että matkailu kunnioittaa matkakohteen luontoa ja kulttuuria sekä kehittää kohdemaan taloutta. Jokaisen matkailijan pienilläkin teoilla ja valinnoilla on suuri merkitys, koska matkailijoiden määrä on niin valtava”, Selänniemi sanoo.
”Vastuullinen matkailu on aiheena moniulotteinen: se käsittää useita eri tekijöitä matkakohteen ja matkanjärjestäjän valinnasta aina omaan käytökseen perillä matkakohteessa. Voittaneissa töissä vastuullista turismia oli lähestytty nimenomaan positiivisesti, ei syyllistäen. Työt saivat ihmiset ajattelemaan omaa käytöstään ja konkreettisia tekojaan”, kilpailun järjestäjän Kärkimedian brändijohtaja Marja Isokangas-Huiko sanoo.
Lehtimainonnan Print-sarjan yleistaso oli tuomariston mukaan vahva. Sarjaan osallistui 119 työtä, joista voittajaksi ja koko kisan pääpalkinnon Grand Prix’n saajaksi valittiin Mainostoimisto Kingissä työskentelevien AD Sami Kelahaaran ja AD Anne Rusasen työ ”Localisation”. Se oli tuomariston mielestä ”oivaltava ja universaali idea, joka viestii suuresti ilman saarnaamista tai mustamaalaamista”. Lisäksi sarjassa jaettiin viisi kunniamainintaa.
Film-sarjaan osallistui 21 työtä ja voittajaksi valittiin Yleisradiossa työskentelevän Antti Lempiäisen ja Ezpan AD:n Kai Seppäsen suunnittelema ”Avanto”. Tuomaristo kiitteli oivallusta, jossa turistien turmeleva käytös oli tuotu suomalaisten pyhimpään, oman saunan portaille. Sarjassa jaettiin lisäksi kolme kunniamainintaa.
Cyber-sarjan 18 työstä voiton vei Bob Helsingissä työskentelevien graafisen suunnittelijan Jaakko Kastarin ja copywriter Oscar Hasanin työ ”Date”. Seksiturismia käsitellyt työ oli tuomareiden mielestä tehty kurinalaisesti ja täsmälleen median ehdoilla: se aktivoisi kohderyhmään kuuluvat ainakin klikkaamaan banneria. Lisäksi sarjassa jaettiin kolme kunniamainintaa.
Media-sarjaan osallistui 8 työtä. Sarjassa palkittiin kaksi työtä, joista Grand Prix’n sai Dagmarin Heidi Jungarin ja Sami Salmenkiven suunnitelma ”Be a better neighbour”. Se oli tuomariston mielestä ”innostava ja keskustelua herättävä esitys, joka antaa polttoainetta myös mainonnan suunnittelijoille”. Tuomariston mielestä työllä pärjäisi myös Cannesissa, jossa media-sarja on kesällä ensimmäistä kertaa kilpailuohjelmassa. Media-sarja otettiin Cannesin kisaan Kärkimedian pitkäjänteisen vaikuttamisen tuloksena. Suomessa Media-sarjassa kisattiin nyt jo kolmannen kerran.
Young Lions -kilpailu oli tarkoitettu 22.6.1979 jälkeen syntyneille alalla työskenteleville tai alaa opiskeleville suunnittelijoille. Kunkin sarjan voittajaparit pääsevät Suomen edustajiksi kisaamaan alan maailmanmestaruuksista Cannesin mainosfestivaaleille kesäkuussa.
Kilpailun toimeksianto sekä kaikki kilpailuun osallistuneet työt ovat nähtävissä osoitteessa www.canneslions.fi